Helsingin kansainvälinen risteilykausi käynnistyy kiirastorstaina

12.04.2022
Uutiset
Linja-autoja ja ihmisiä risteilylaiturilla.
Kesä 2019 oli ennätysvilkas risteilykausi Helsingissä.

Kesän kansainvälinen risteilykausi käynnistyy Helsingissä kiirastorstaina 14.4. kun MS Hamburg saapuu Eteläsatamaan. Kaudesta odotetaan melko vilkasta, etukäteisvarauksien mukaan Helsinkiin tulee 186 aluskäyntiä ja niiden mukana mahdollisesti jopa 349 000 matkustajaa. Jälleen on odotettavissa kansainvälisiä matkailijoita nähtävyyksillä, putiikeissa, toreilla ja tapahtumissa! 

– Koronapandemian kanssa on vihdoin opittu elämään, ja myös kansainvälisen risteilyliikenteen terveysturvallisuusjärjestelyistä on päästy hyvään yhteisymmärrykseen ja toimiviin käytäntöihin, kertoo Helsingin Sataman satamamestari Staffan Teromaa.
– Kuitenkin kausi näyttää siinä mielessä epätavalliselta, että Ukrainan sodan tuoma epävarmuus saattaa vielä tuoda mukanaan jo sovittujen aluskäyntien peruutuksia. Myös risteilyalusten yöpymisiä on tälle kaudelle odotettavissa tavallista enemmän, kun käynnit Pietarissa jäävät tekemättä, Teromaa kertoo.

Ensimmäistä kertaa Helsingissä vierailevia aluksia saapuu kauden aikana jopa 14:

päivämäärä alus laituri
 4.5.2022 LE CHAMPLAIN    EKL
18.5.2022                                 AMBIENCE  LHB
30.5.2022                     CELEBRITY APEX  LHC
4.6.2022                       WORLD VOYAGER ERA
4.6.2022                      MSC VIRTUOSA    LHD 
10.6.2022            SEVEN SEAS SPLENDOR LHB 
11.6.2022         STAR LEGEND     EKL
24.6.2022                 COSTA FASCINOSA  LHC
27.6.2022                NORWEGIAN DAWN   LHC
30.6.2022                   SEA CLOUD SPIRIT EKL    
5.7.2022                 ISLAND PRINCESS    LHC
12.8.2022                OCEAN ODYSSEY     EPL
1.9.2022                WORLD NAVIGATOR   EKL
9.9.2022                      SKY PRINCESS     LHD

Erittäin vilkkaita risteilypäiviä näyttäisi olevan kesällä useita. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Helsingin laitureissa on normaalin linjaliikenteen alusten lisäksi jopa 5 kansainvälistä risteilyalusta ja 4 risteilyalusta 18.7, 14.8.  ja 27.8. 

Sustainable Travel Finland -leima
Helsingin Satama on sitoutunut kestävän matkailun periaatteisiin.

Katso kesän saapuvien risteilyalusten aikataulut

Katso risteilyalusten laiturit