Helsingin kansainvälinen risteilykausi myöhästyy

06.05.2020
Uutiset
Risteilymatkustajia Hernesaaressa

Risteilykauden toteutuminen Helsingissä tänä koronavuonna on edelleen epävarmaa.  Tähän mennessä on peruttu koko alkukesä, jo yli 100 aluskäyntiä, ja tilanne elää jatkuvasti. Koronaepidemian laajenemisen estämiseksi Suomen valtion rajat on suljettu 13.5. saakka ja erilaiset matkustusrajoitukset jatkuvat ainakin pitkälle kesään. 

Ennakkovarausten mukaan risteilykausi olisi käynnistynyt hyvissä ajoin huhtikuussa, mutta nyt näyttää siltä, että ensimmäiset kansainväliset risteilijät saapuvat Helsinkiin aikaisintaan heinäkuussa ja kausi toteutuu parhaimmillaankin sekä laivakäyntien että matkustajien määrän osalta merkittävästi ennakoitua suppeampana. 

– Helsingin ja pääkaupunkiseudun matkailuelinkeinon kannalta tilanne on erittäin valitettava, toteaa Helsingin Sataman matkustajaliikenteestä vastaava liiketoimintajohtaja Sari Nevanlinna.
– Osa risteilyvieraita palvelevista yrityksistä keskittyy nimenomaan kesäsesonkiin, joten nämä risteilijäkäyntien perumiset jättävät ison loven monen yrittäjän tilipussiin. Samalla jää pois merkittävä osa pääkaupungin kansainvälisistä matkailijoista. 

Tilanne loppukesän osalta odottaa vielä kansainvälisten matkustamisrajoitteiden mahdollista purkamista. Helsingin risteilykesän tilannetta voi seurata täällä.

Lisätietoja:
liiketoimintajohtaja; matkustajat, Sari Nevanlinna, Helsingin Satama Oy
sari.nevanlinna(at)portofhelsinki.fi
p. (09) 310 33538