Helsingin Satama sitoutuu Ilmastokumppanuuteen

01.11.2018
Uutiset
Ilmastokumppanit

Helsingin Satama sitoutuu ilmastokumppanuuteen Helsingin kaupungin ja elinkeinoelämän yhteistyöverkoston kanssa ja allekirjoitti sitoumuksen 31.10.2018. Verkostossa on mukana jo yli 80 isoa toimijaa. Helsingin Satama kantaa vastuuta ympäristöstään ja on mukana tekemässä Helsingistä hiilineutraalia.

Sitoumuksessaan satama määritteli omat ilmastonmuutosta hillitsevät tekonsa:

– Ilmaston lämpenemisen hillitseminen on valtava haaste ja vaatii yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Hyvän politiikan lisäksi tarvitaan yritysten panosta ja muutosvoimaa. Helsingin Satama toimii kansainvälisen liikenteen vilkkaana solmukohtana, ja kannamme vastuuta ympäristöstämme. Tehostamme jatkuvasti oman toimintamme energiatehokkuutta, mutta olemme sitoutuneita vaikuttamaan vahvasti myös koko toimialamme ympäristövaikutusten hillitsemiseen, kertoo sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari Ilmastokumppanuuteen liittymisen taustoista.

Edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen hillinnässä

Helsingin kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja vahvistaa yhteistyötä ilmastonmuutoksen hillinnässä yritysten kanssa. Helsingin Ilmastokumppanit -verkostoon liittyi 31.10. 22 uutta yritystä ja organisaatiota.  Yhteensä mukana on jo yli 80 isoa toimijaa. Ilmastokumppanit sitoutuvat olemaan mukana tekemässä hiilineutraalia Helsinkiä ja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään yrityksen itse valitsemin tavoittein ja keinoin.

Helsingin Sataman lisäksi uudet Ilmastokumppanit ovat: Accenture, Alko, Assemblin, Fiskars, Flow Festival, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Helsingin seurakuntayhtymä, HSL, HSY, Kotipizza Group, Lidl Suomi, Meira, OP Ryhmä, IBM Finland, Slush, Suomen Messut, Telia Finland, UPM, Urheiluhallit, Valio ja WSP Finland.

Ilmastokumppanit on Helsingin kaupungin ja Helsingin elinkeinoelämän yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi edistää yhteistyötä verkoston jäsenten kesken. Yritysten lisäksi verkostoon on liittynyt korkeakouluja, järjestöjä ja muita toimijoita. Ilmastokumppanit-verkostoa koordinoi Helsingin kaupunki. Ilmastokumppaneiksi kutsutaan mukaan Helsingissä toimivia yrityksiä ja muita organisaatioita, jotka haluavat olla edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Lisätietoja:
Ilmastokumppanit.fi
Twitterissä: @ilmastokumppani