Helsingin Sataman vuosikertomus 2020 julkaistu – Satamatoiminta turvasi huoltovarmuutta

11.03.2021
Uutiset
Helsingin Sataman avainlukuja.

Vuosi 2020 jää historiaan koronakriisin puhkeamisen vuotena. Myös Helsingin Satamalle se toi merkittäviä muutoksia. Keskeiseksi nousi epidemiatilanteessa toimiminen ja Suomen huoltovarmuuden turvaaminen kriisissä.

Helsingin Sataman vuosikertomus 2020 on julkaistu verkossa. Siihen voi tutustua suomeksi tai englanniksi osoitteessa: https://vuosikertomus2020.portofhelsinki.fi.

Yhtiön liikevaihto oli 67,2 miljoonaa euroa (-28,3 MEUR). Suuren liikevaihdon laskun selittää matkustajaliikenteen matkustaja- sekä alusmaksujen väheneminen. Tulos jäi sopeuttamistoimista huolimatta yli 10 miljoonaa euroa tappiolliseksi.

Helsingin sataman kautta kulkeneiden matkustajien määrä romahti koronaviruksen takia asetettujen matkustusrajoitusten takia: linjaliikenteen matkustajamäärä Helsingissä oli 4,8 miljoonaa, 59 % edellisvuotta vähemmän.

Kuitenkin rahtiliikenne Vuosaaren satamassa ja Helsingin keskustasatamissa jatkui läpi vuoden myös poikkeusoloissa. Rahtiliikenteen määrissä koronapandemian negatiiviset vaikutukset jäivät pienemmiksi kuin aluksi luultiin. Vuonna 2020 Helsingin satamien kokonaistavaraliikenne oli 13,3 miljoonaa tonnia. Se on 8,5 % vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Kaikesta huolimatta veimme kärkihankkeitamme eteenpäin määrätietoisesti. Satamassa olemme valmiita toimintaan, kun koronasta palaudutaan, kertoo toimitusjohtaja Ville Haapasaari.

–  Olemme haastavan vuoden kuluessa pystyneet yhteistyössä asiakkaiden ja sidosryhmiemme kanssa nopeasti reagoimaan poikkeuksellisiin tilanteisiin. Se on vaatinut venymistä ja toiminnan sopeuttamista. Kiitos kuuluu omalle henkilöstöllemme sekä kaikille satamissa toimiville yrityksille ja heidän työntekijöilleen.