
Helsingin Satama aloitti Loviisan Sataman omistajana vuodenvaihteessa.
– Olemme jo aloittaneet tiiviin yhteistyön hallinnossa, viestinnässä ja markkinoinnissa. Jatkossa teemme yhteistyötä myös muilla alueilla kuten satamaan liittyvissä palveluissa ja satamainfran kehittämisessä, kertoo Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Mäki.
Loviisan Sataman nimi ja brändi säilyvät entisellään.
– Helsingin Satamalla on jo nyt useita vahvoja brändejä kuten Vuosaaren satama, Eteläsatama ja Länsiterminaali. Loviisan Satama tulee näiden olemassa olevien brändien rinnalle.

Myös Loviisan Sataman asiakkaiden liikenne jatkuu totutulla tavalla.
– Helsingin Satama ei ole tuomassa muutoksia hyvään palveluun ja joustavuuteen, jota Loviisassa on tarjottu.
Loviisan Satama on perinteisesti palvellut irtolastia kuljettavia asiakkaita. Näin on tarkoitus tehdä myös tulevaisuudessa.
– Vuosaaren ja Loviisan roolit ovat hyvin erilaiset, eikä tätä roolijakoa ole tarkoitus muuttaa. Vuosaari on jatkossakin suuryksikkösatama ja Loviisan liikenne on irtolastiliikennettä ja konventionaalisesti käsiteltävää yksikkötavaraa.
Mäki arvioi, että Helsingin Satama pystyy Loviisan Sataman osakekaupan avulla palvelemaan entistä paremmin monipuolisia kuljetustarpeita.
– Meille tulee silloin tällöin kyselyjä irtolastiliikenteestä. Nyt voimme tarjota Loviisaa vaihtoehtona asiakkaille.
Mäki uskoo, että Helsingin Sataman laajemmat resurssit antavat jatkossa lisäarvoa myös Loviisan Sataman asiakkaille.
– Saamme lisää rahkeita toiminnan kehittämiseen ja satamaan liittyvän palvelutuotantoon. Tällä hetkellä Loviisan infra on hyvässä kunnossa, mutta haluamme varmistaa, että infran taso säilyy ja kapasiteettia on jatkossakin toiminnan kehittämiseen.
– Erityisen tärkeää on, että meriväylää ja satamaan johtavaa rautatietä kehitetään. Maantieyhteys satamaan on jo nyt erittäin hyvä. Sen osalta kehittämistarpeita ei ole.