Matkustajaliikenteen siirto Vuosaareen olisi riski pääkaupungin elinvoimalle

01.10.2019
Uutiset
Matkailijoita Olympiaterminaalin edessä Helsingissä.

Helsingin Satama on huolissaan ehdotuksista siirtää satamatoiminnot keskusta-alueelta kauemmas Vuosaareen niin sanottuna helppona ratkaisuna.

Turistit ovat keskeinen osa keskustojen elinvoimaa kaikkialla maailman metropoleissa. Ihmisvilinä ja palveluiden kasvava kysyntä tuovat työpaikkoja ja kansantalouteen kaivattuja lisäeuroja. Merimatkailussa vaivaton pääsy kaupungin keskustaan on merkittävä vetovoimatekijä, ja suoraan keskustaan saapuvat matkailijat ovat olleet Helsingin strateginen valinta elävän keskustan hyväksi.

Vuosaari, niin toimiva kuin se rahtisatamana onkin, ei olisi likimainkaan yhtä vetovoimainen vaihtoehto matkustajille kuin Katajanokka, Eteläsatama tai Länsisatama. Matkustajaliikenteen siirto Vuosaareen edellyttäisi käytännössä massiivista satama-alueen laajentamista merelle päin, meriväylän parantamista ja mm. matkustajaterminaalin rakentamista. Lisäksi liikenneyhteyksiä pitäisi parantaa ainakin metrolinjan jatkamisella. Kyse on alustavan arvion mukaan puolen miljardin euron investoinneista, ja aikaisintaan valmista voisi tulla 2030-luvulla.

Tässäkin vaihtoehdossa riskiksi jäisi edelleen sataman houkuttelevuus ja vaikutukset matkailuelinkeinoon: Helsingin Satamien kautta kulkevat matkustajat käyttävät pääkaupunkiseudun palveluita noin 700 miljoonan euron verran vuodessa.

Helsingin laivaliikenteessä rahti- ja matkustajaliikenne on yhdistetty samoihin laivoihin. Se on taannut Suomen viennille kustannustehokkaat merikuljetukset ja mahdollistanut – päästöjen vähentämisen rinnalla – meille väkimäärään nähden tiheät laivayhteydet.

Suomella on johtoasema Euroopan ja Aasian välisessä lentoliikenteessä, ja Helsingin Satama on Euroopan vilkkain matkustajasatama. Olemme onnistuneet luomaan väkilukuun ja sijaintiin nähden huippuyhteydet maailmalle, mitä on vientivetoisen kansantalouden syytä vaalia.

Helsingin Sataman toiminta edellyttää ennakoitavuutta vuosikymmeniksi eteenpäin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana satama on investoinut 140 miljoonaa euroa Länsisataman kehittämiseen. Uusi maailmanluokan matkustajaterminaali valmistui pari vuotta sitten. Myöskin varustamot ovat investoineet satoja miljoonia tämänkaltaiseen liikenteeseen. Helsingissä on hyväksytty uusi yleiskaava, jossa on sitouduttu nykyisiin satamatoimintoihin.

Liikenteen ongelmat keskustan satamiin ovat ratkaistavissa. Nykytilanteen parantamiseksi tarvitaan nopeasti toteutettavia toimenpiteitä, kuten ramppiyhteys Ruoholahden sillalle, joka helpottaisi eteläisen Helsingin liikenneyhteyksien lisäksi myös Jätkäsaareen liikennettä. Satama on tehnyt myös onnistuneesti työtä sen eteen, että raskaan liikenteen kasvua on saatu ohjattua Vuosaareen.

Pidemmällä aikavälillä maanalainen kokoojakatu olisi kannatettava, kauaskantoinen ratkaisu. Jos kokoojakatu ei toteudu, tulee löytää muita kestäviä ratkaisua.

Sataman siirto Vuosaareen ei ole helppo vaihtoehto, ja se voi vaarantaa matkailun ilahduttavan kasvun ja elinkeinoelämälle tärkeät tiheät vuorovälit. Siksi ensisijaiseen tarkasteluun pitää ottaa muut vaihtoehdot.

Ville Haapasaari
Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtaja