Kolumni
11.12.2016

Liikenneverkkoyhtiö vaikuttaisi myös satamissa

Liikennekaarta ja uutta liikenneverkkoyhtiötä valmistellaan parhaillaan tiivisti. Ensi kevään aikana alkaa selvitä, millaisia vaikutuksia hankkeilla on. Liikenneviraston ylijohtaja Rami Metsäpelto ennakoi, että ajattelumalli liikenteessä muuttuu perusteellisesti.

Liikenneviraston ylijohtaja Rami Metsäpelto esitteli liikenteen ajankohtaisia näkymiä Satama 16 Port -tapahtumassa Helsingissä marraskuun alussa. Hän piti erityisesti valmisteilla olevaa liikenneverkkoyhtiötä mullistavana uudistuksena.

Liikenneviraston ylijohtaja Rami Metsäpelto
Väylistä koottava tieto mahdollistaa monenlaiset tietoon perustuvat palvelut, arvioi Rami Metsäpelto.

– Koko ajattelumalli liikenteessä muuttuu. Väylät muodostava alustan, joilta voi kerätä tietoa. Väylätieto mahdollistaa monenlaiset tietoon perustavat palvelut. Toivomme, että palvelujen kehitys lähtee markkinoilla nopeasti liikkeelle, kun rajapinnat avautuvat.

Uudelle yhtiölle on tarkoitus siirtää kaikkien liikenneväylien hoito ja kehittäminen. Yhtiö rahoittaisi toimintansa keräämällä maksuja väylien käyttäjiltä. Tavoite on, että uusi yhtiö aloittaisi toimintansa vuoden 2018 alussa.

– Valmistelu etenee vauhdilla, ja tahtotila yhtiön perustamiseksi on kova. Poliittiset päätökset tehdään keväällä.

Rajapintoja avataan

Myös eduskunnan liikennevaliokunnan jäsen Jyrki Kasvi korosti omassa esityksessään uuden yhtiön merkitystä.

– Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, uudistus tuntuu varmasti myös satamissa. Mitä väylien yhtiöittäminen tarkoittaa maassa, jossa on 50 satamaa, kyseli Kasvi.

– En usko, että liikenneverkkoyhtiölle annetaan täysin vapaat kädet. Silloinhan se voisi keskittyä väyliin, joista se saa parhaat tuotot.

Turun yliopiston Kauppakorkeakoulun tutkijatohtori Tomi Solakivellä oli vastaus valmiina: laskevassa markkinassa alkaa joka tapauksessa satamien pudotuspeli.

– Maailmantalouden ja kaupan kasvun hidastuminen näkyy väistämättä Itämerellä ja Suomessa. Kontitetussa tavarassa kasvu on vielä lievää, mutta muuten rahtiliikenne polkee paikallaan Suomen satamissa.

Vuosaaren väylän syventämistä suunnitellaan

Liikenneviraston Metsäpelto esitteli puheenvuorossaan myös tulevia investointikohteita.

Toteuttamispäätökset on tehty kolmen meriväylän parantamisesta. Pietarsaaren ja Rauman syväväyliä syvennetään, Savonlinnan syväväylän siirretään uuteen paikkaan.

Vuosaaren sataman väylän syventäminen 11 metristä 13 metriin on mukana viraston suunnitteluohjelmassa. 25 miljoonan euron arvoisesta työstä ei ole vielä tehty toteuttamispäätöstä.