Risteilyvieraat löysivät Helsingin helmet
”Raikas, nuorekas ja moderni”. Sää ei suosinut, mutta Mein Schiff 4 -aluksen matkustajat ottivat Helsingistä irti kaiken mahdollisen.
Hernesaaren satamassa käy navakka tuuli ja mittari näyttää kesäkuun alussa kymmentä astetta. Laiturissa seisoo Tui Cruisersin hulppea Mein Schiff 4 -alus, joka on saapunut päiväksi Helsinkiin. Saksan Kielistä lähtenyt alus vierailee viiden päivän mittaisella risteilyllä myös Tallinnassa. Satama-alueen portista ajaa matkustajia kuljettavia turistibusseja sisään lähes nonstoppina. Laivalle on palaamassa jalan kaksi berliiniläispariskuntaa.
– Valitsimme risteilyajankohdaksi kesäkuun alun, jotta sää olisi hyvä. Voisitte kehittää säätilaa Helsingissä, vitsailee Frank.
Nelikko on vieraillut kauppatorilla ja Suomenlinnassa, jossa kylmä ja pilvinen ilma esti saaresta nauttimisen. Helsingin keskustaa he pitivät melko pienenä ja kaupunki tuntui saksalaiskukkarolle kalliiltakin.
– Kun tulemme seuraavan kerran tänne, lähdemme kaupungin ulkopuolelle luontoon. Haluaisin kokeilla kajakkimelontaa, sanoo Marco.
Satama-alue oli miesten mielestä tyypillisen ankea ja rakennustyöt häiritsivät silmää.
– Olisi ollut parempi, jos laiva olisi tullut tuohon viereiseen Länsisatamaan.
Kahvilat viehättivät
Stuttgartilainen nuoripari Christina ja Daniel on erinomaisen tyytyväinen Helsinki-päivään.
He olivat saaneet risteilyn joululahjaksi Christinan vanhemmilta. Danielille jo nimi Helsinki symboloi kiinnostavaa kaupunkia, ja he odottivat matkaa etukäteen.

– Vierailimme tuomiokirkossa, Uspenskin katedraalissa ja Johanneksen kirkossa, sekä kahviloissa ja pikku putiikeissa, luettelee Christina.
Pari lounasti Cafe Engelissä, jonka ruokaa Daniel kehuu erinomaiseksi.
– Kävimme myös Helsingin vanhimmassa kahvilassa, Cafe Ekbergillä.
Christina osti kengät Red Shoe -liikkeestä, jossa häntä palveltiin todella ystävällisesti.
Kysymykseen ”tuletteko Helsinkiin uudelleen”, he vastaavat yhdestä suusta: totta kai!
Helsinki-risteily suosittu saksalaisten keskuudessa
Varttuneempi pariskunta Hildegard ja Ralf on risteillyt aiemmin Kööpenhaminassa ja Oslossa. Nyt oli Helsingin vuoro.
– Raikas, nuorekas ja moderni, kuvailee Hildegard.
Ralf kiittelee kaupungin kaunista arkkitehtuuria ja hidasta elämänmenoa. Rouvasta Helsinki tuntui liiankin rauhalliselta.
– Tähän mennessä näkemistäni kolmesta pohjoismaalaisesta kaupungista Oslo on ehdoton suosikkini. Mutta pidän kyllä Helsingin vihreydestä – ja pubejakin löytyy runsaasti, hän naurahtaa.
Seuraavalla Suomen vierailulla he haluavat tutustua saaristoluontoon.
– Nyt ei sää suosinut ja toisaalta yhdessä päivässä ei ehdi kaikkea, Ralf sanoo.
Helsingin suosiosta saksalaisten keskuudessa kertoo se, että laiva on täpötäynnä. Pariskunta olikin ollut kaukaa viisas ja syönyt aamiaista jo aamuvarhaisella ennen ruuhkaa.
– Hyttimme on laivan peräosassa, ja siihen kuuluu suurehko terassi, joten voimme nauttia siellä rauhassa risteilystä, Hildegard sanoo.
Mein Schiff 4 -risteilijällä on pituutta 293 metriä, hyttejä on 1253 ja alus vetää 2500 matkustajaa. Sen kotisatama on Kielissä. Alus valmistui Turun Meyerin telakalla 2014 ja se toimitettiin Tui Cruisersille vuonna 2015.
