Kestävä kehitys
07.06.2020 //
Teksti:
Kari Martiala
//
Kuva:
Suomen Ilmakuva Oy

Satamissa rakennetaan uutta ja ympäristöystävällistä

Kestävän kehityksen hiilineutraalin satama-ohjelma etenee muun muassa maasähkön ja aurinkovoimaloiden muodossa.

Vuosaaren olemassa olevaa laiturirakennetta jatkettiin vuosi sitten, kun Eckerö Linen Finbo Cargo aloitti liikennöinnin. Ensi vuonna lähtevät käyntiin Finnlinesin uusien alusten vaatimat peräramppien muutostyöt.

– Finnlinesin uudet ro-ro-laivat ovat niin massiivisia, että vasta kymmenen vuotta vanhan Vuosaaren tietyt rakenteet alkavat jäädä kapeiksi, Helsingin Sataman tekninen johtaja Pekka Hellström sanoo.

Finnlinesin kolme uutta ro-ro-laivaa rakennetaan kiinalaisella Jinling-telakalla Shanghain alueella. Sarjan ensimmäinen alus luovutetaan vuonna 2021 ja kaksi muuta valmistuu vuoden 2022 aikana.

Ensimmäisen laivan teräksenleikkaus käynnistyy 8. kesäkuuta 2020.

– Uusi satamahanke on tulossa myös Länsisatamaan, jonka laitureihin tullaan rakentamaan 2021 aluksia varten parhaillaan maasähköjärjestelmiä, Hellström kertoo. 

– Vuosaaressa Tullin rakennusten, jotka Helsingin Satama omistaa, katoille rakennetaan aurinkovoimalaitokset. Samoin Länsisatamaan T2:n katolle. Kestävän kehityksen hiilineutraalin satama-ohjelman toteuttamisessa otetaan satamissamme isoja harppauksia, kuten maasähkön ja aurinkovoimaloiden muodossa.

Vuosaaren sataman länsipuolelle rakennetaan parhaillaan henkilömatkustajille uutta lähtöselvitysaluetta. Työn alla on myös Tullin alueen viereen tulevan Ruokaviraston rajatarkastusrakennuksen rakennustyöt. Rakennus valmistuu vuoden loppuun mennessä.