Alukset
13.12.2018 //
Teksti:
Kari Martiala

Viikki panostaa vähäpäästöisyyteen

ESL SHIPPINGIN uuden sukupolven irtolastilaiva Viikki aloitti liikennöinnin Itämerellä marraskuun puolivälissä, jolloin se toi ensimmäisen lastinsa Helsingin satamaan.

– Käymme jatkossa säännöllisen epäsäännöllisesti Helsingissä. Lähiaikoina liikennöimme kuitenkin pääasiassa Pohjanlahdella, ESL Shippingin toimitusjohtaja Mikki Koskinen kertoo.

Viikki on sisaraluksensa Haagan tavoin maailman vähäpäästöisin irtolastilaiva. Nesteytetyllä maakaasulla kulkeva 160-metrinen, 25 600 dwt:n alus tuottaa yli 50 prosenttia vähemmän hiilidioksidia kuin edeltävän sukupolven alukset. 

Viikki on täynnä uutta teknologiaa, joista yksi keskeisimmistä on nesteytetyn maakaasun eli LNG:n käyttö laivan pääkoneessa, kolmessa apukoneessa ja lämmityskattilassa. Laiva täyttää jo nyt vuoden 2025 ympäristövaatimukset.

– Olemme hyvin tietoisia keskustelusta, jota käydään merenkulkualan ympäristökysymyksistä. Viikin ja sen sisaralus Haagan suunnittelu käynnistettiin jo viisi vuotta sitten. Näissä laivoissa konkretisoituu kaikki, mikä on tällä hetkellä mahdollista tehdä ympäristötehokkaasti, Koskinen sanoo.