
Vihreät väylät parantavat kilpailukykyä
Ympäristöystävällisyys tuo kilpailuetua ja meriväylien syventäminen lisää kapasiteettia. Liikennemäärien laskiessa logistiikka-alalla kannattaa satsata perusasioihin.
1. Helsingin ja Tallinnan välille vihreä väylä
Helsingin ja Tallinnan satamat, kaupungit ja niiden välillä liikennöivät isot varustamot allekirjoittivat lokakuussa yhteisymmärryksen kestävän ja ympäristöneutraalin meriliikenneväylän luomiseksi kaupunkien välille. Hanke on linjassa 24:n valtion marraskuussa 2021 Glasgow’ssa sopiman Clydebank-julistuksen kanssa. On ilahduttavaa, että sen mukaisia vihreitä väyliä (Green Corridor) on syntynyt satamaparien väleille globaalisti kymmeniä, ja Itämeren alueellakin on vireillä jo useampi hanke.
Vihreiden väylien kilpailukyky paranee suhteessa muihin logistisiin reitteihin. Siksi on merkittävää, että Helsingin ja Tallinnan hankkeessa ovat mukana kaikki isot toimijat. Se varmistaa, että yhteinen tahtotila ei jää tyhjäksi julistukseksi, vaan muuttuu teoiksi.
2. Talousnäkymä on entisestään heikentynyt
Talousnäkymän heikkeneminen on näkynyt liikennemäärissä jo vuoden verran. Uusimmissa ennusteissa lievä ja lyhytaikainen taantumanotkahdus näyttää muuttuvan syvemmäksi. Tämä vaikuttaa koko logistiikkasektorin yritysten tilanteeseen ja heijastuu suoraan kuljetettaviin määriin.
Tilanne voi kuitenkin muuttua parempaan suuntaan nopeastikin, jos inflaatio saadaan taittumaan ja korkotaso lähtee laskuun. Se vaikuttaisi myös monen rahdinantajan tilanteeseen. Käsillä on aika, joka tarjoaa logistiikkatoimijoille myös mahdollisuuksia. Kannattaa olla valmiina silloin, kun nousu taas alkaa.
3. Loviisan väylän syvennys hallitusohjelmaan
Sekä talousnäkymän että Suomen saavutettavuuden heikennyttyä on oikea hetki satsata väyläverkostoon sekä maalla että merellä. Siksi on hienoa, että maan hallituksen ohjelmaan saatiin mukaan keskeisiä liikennehankkeita, kuten pitkään listoilla ollut Loviisan sataman meriväylän syvennys.
Hanke mahdollistaa Loviisan sataman liikenteen kasvattamisen keskeisenä kiertotalouden ja energiateollisuuden porttina Suomeen. Samalla betonoitiin käytännössä, että myös Loviisan ja Lahden väliseen raideyhteyteen tullaan satsaamaan, mikä antaa Loviisan sataman kehittämiselle pitkäjänteisen näkymän.
Suunnitteluvaiheen jälkeen päätös investoinnista voitaisiin tehdä 2025, jolloin väylän syvennys olisi valmis kuluvan vuosikymmenen aikana.