
Satamatunnelin ympäristövaikutusten arviointi eteni lausuntovaiheeseen
Länsisataman Länsiväylälle yhdistävän Satamatunnelin ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on lausuntovaiheessa. Uudenmaan ELY-keskus on asettanut YVA-selostuksen kahdeksi kuukaudeksi nähtäville. Selostusta esiteltiin yleisötilaisuudessa 29. marraskuuta.
ELY-keskus ottaa nähtävillä olon aikana esitetyt mielipiteet ja lausunnot huomioon, ja antaa asiasta perustellun päätelmänsä maaliskuun paikkeilla.
YVA-prosessissa on arvioitu kolmen vaihtoehdon vaikutuksia Satamatunnelin linjaukseksi. Ne ovat oheisessa karttakuvassa näkyvät D, A ja C.

– Linjausvaihtoehdoille ei tunnisteta keskinäisiä eroja toiminnan aikaisissa ympäristövaikutuksissa. Merkittävät erot ovat hankkeen rakentamisaikaisissa vaikutuksissa, erityisesti liikenteeseen, Helsingin Sataman teknisten palvelujen johtaja Pekka Hellström sanoo.
Vaihtoehdoissa C ja D Länsiväylän liikenne vaikeutuu hyvin pitkäksi ajaksi, kun tunnelin suuaukkoa liitetään Länsiväylään. Vaihtoehdolla A sen sijaan on suuri rakentamisaikainen vaikutus kasvillisuuteen, eläimiin ja suojelukohteisiin. Lapinlahteen rakennettava tunnelin suuaukko heikentäisi mukulakirvelin kasvustoa, jossa elää uhanalainen kirvelilattakoi. Myös liito-oraville vaihtoehto A olisi heikennys. Siinä tunnelin suuaukko sijaitsee Ilmarisen rakennuksen pohjoispuolella.
Sataman puoleinen suuaukko on kaikissa vaihtoehdoissa samalla kohdalla. Uusi Merikeskus rakentuisi tunnelin suuaukon päälle.