
T2-terminaaliin valmistuu paljon uutta toimistotilaa
Länsisataman T2-terminaaliin valmistuu parhaillaan uutta toimistotilaa 240 neliömetriä. Toiseen kerrokseen tulevat tilat valmistuvat juhannukseen 2024 mennessä. Niihin tulee neuvotteluhuoneita, sosiaalitiloja sekä avotoimistoja, jota on mahdollista jakaa eri toimijoiden kesken.
– Nyt rakennettava laajennus oli jo alunperin terminaalin suunnitelmissa, mutta jätettiin rakennusvaiheessa toteuttamatta, kiinteistöpäällikkö Joni Nyholm kertoo.
Vuokralaisiksi ovat tulossa muun muassa molemmat terminaalista operoivat varustamot, Eckerö Line ja Tallink-Silja, mutta tiloja on vielä tarjolla myös muille kiinnostuneille.
– Tähän asti terminaalissa piti neuvottelutiloja varten tehdä erilaisia väliaikaisratkaisuita, joten uudet tilat ovat iso parannus siihen, Nyholm sanoo. Toimistotilojen suunnittelusta vastaa PES-arkkitehdit ja kokonaisurakoitsijana toimii Kymppirakenne. Rakennustyö on erikoinen. Se ei näy juuri mitenkään ulospäin, koska työmaa sijaitsee kokonaan terminaalin sisällä, aivan keskellä sitä. Urakka on onnistuttu tekemään niin, etteivät matkustaja- tai palvelutoiminnot terminaalissa häiriinny.