Loiisan satama
Loviisan satama pystyy palvelemaan valtamerialuksia supramax-kokoluokkaan
saakka.

Kestävä energia kasvatti Loviisan sataman liikennevirtoja

Teksti: Tapio Rusanen ja Juha Peltonen
Kuva: Kari Martiala

Loviisan satama on ollut perinteisesti vientisatama, mutta kestävämmät energiaratkaisut ovat muokanneet satamantoimintaa tuontivoittoiseksi.

Loviisan sataman liikennevirrat kasvoivat viime vuonna 38 prosenttia. Merkittävin syy kasvuun oli tuontienergiatuotteiden osuuden kasvu tavaraliikenteessä. Kuluva vuosi on alkanut vastaavilla hyvillä liikennemäärätasoilla kuin vertailujakso Q1/2023.

– Ahtausalan pitkä lakko vaikutti toki erityisesti vientiliikenteisiin eli vaihtelua eri liikennevirtojen sisällä oli. Vastaavasti kestävimpien energiatuotteiden tuontiliikenteet kasvoivat kylmän talven vuoksi merkittävästi ja niillä turvattiin talven energiatarpeita eteläisessä Suomessa, Loviisan sataman toimitusjohtaja Tiina Vepsäläinen sanoo.

Sataman kautta on tuotu Suomeen erilaisia energiatuotteita, kuten hakkeita, pellettejä ja kierrätyspolttoaineita. Sataman kautta kulkeneella energialla vähennettiin lämmöntuotannossa yli 100 000 tonnia CO2-päästöjä jo ensimmäisen vuosikvartaalin aikana, kun verrataan aikaisemmin käytössä olleen kivihiilituotannon vastaaviin päästöihin.

– Loviisan energialiikenteet tukevat erityisesti kaukolämpötuotannon siirtymistä fossiilittomaan tuotantoon, mutta myös eri tuotantoteollisuuden energiatarpeita, Vepsäläinen toteaa.

Sataman kautta kulkee myös erilaisia rakennusteollisuuden tuotteita, kuten sementtiä, teräs- ja metallituotteita sekä tiesuolaa ja muita teollisuuden raaka-aineita. Satamasta viedään muun muassa sahatavaraa, viljaa, romumetallia ja jopa hiilidioksidia.

Satamassa on edelleen hyvin saatavilla kapasiteettia niin varastointia vaativille kuin kentällä varastoitaville tuotteille. Loviisassa tehdyt investoinnit edellisinä vuosina kenttiin ja varastomuutoksiin ovat osoittautuneet tarpeellisiksi. – Satama on valmis myös ryhtymään vastaaviin asiakasinvestointeihin, kuin muutama vuosi sitten, kun satama rakennutti asiakkaan tarpeisiin tuontisementtisiilon uudelle ympäristöystävällisemmälle sementtilaadulle, Vepsäläinen lupaa.

Faktat

  • Loviisan satama on toiminut Loviisan Valkossa vuodesta 1903 lähtien.
  • Omistajat Loviisan kaupunki (40 %) ja Helsingin Satama Oy (60 % vuoden 2017 alusta alkaen).
  • Satamassa palvelee kaksi satamaoperaattoria; LFS Oy sekä BB Logistics Oy.
  • Pitkä historia erityisesti sahatavaran vientisatamana.
  • Tavaramääriltään enemmän tuontisatama vuodesta 2022.
  • Sataman väyläsyven­nyksestä odotetaan päätöstä 2025.