Robert Härginen kokosi äitinsä Christina Härgisen avustuksella Helsingin Sataman pisteellä palapeliä Vuosaaren Satamapäivässä.

Markkinahulinaa ja jättikoneita – Vuosaaren Satama päästi yleisön kulissien taakse 

Teksti: Elina Hakola
Kuva: Elina Hakola

Vuosaaren satamassa juhlistettiin elokuun lopussa yhteisöllisyyttä ja arjen logistiikkaa. Kymmenettä kertaa järjestetty avointen ovien päivä toi perheet, entiset työntekijät ja lähinaapurit tutustumaan laivoihin, sähkölukkeihin sekä sataman monipuoliseen arkeen, joka pitää koko Suomen pyörät pyörimässä.

Vuosaaren satama on normaalisti ulkopuolisilta suljettu, mutta elokuun viimeisenä viikonloppuna alueella kävi iloinen markkinahulina. Kymmenettä kertaa järjestettävä avointen ovien päivä houkutteli paikalle runsaasti niin lähinaapureita Vuosaaresta kuin vieraita kauempaakin.

Satama-alueella kiertäneellä bussikierroksella pääsi ihastelemaan kookkaita aluksia aivan lähietäisyydeltä. Esittelyssä olivat Poliisin ja Tullin alukset, Merivoimien FNS Porkkala sekä Suomen Purjelaivasäätiön Kuunari Helena. Myös VR:n veturiin pääsi tutustumaan. Matkustajaterminaalin taakse rakennetulla tapahtuma-alueella Vuosaaren yhteiskoulun musiikki- ja medialuokat viihdyttivät yleisöä esiintymisillään, ja toimistotalo Gatehousen kattoterassilta avautuivat näkymät aurinkoisen satama-alueen yli.

Iisa, Annika ja Eeli Pakkanen Vantaalta olivat ensimmäistä kertaa Vuosaaren Satamapäivässä. He kiersivät erilaisia aluksia, mutta myös bussikierros oli kiva kokemus. Merivoimien FNS Porkkala -alus oli vaikuttava.

Satama on monen toimijan kohtaamispaikka

Avoimien ovien päivä oli harvinainen tilaisuus nähdä, miten Suomen tuonnin ja viennin ykkössatama pyörii. Sen päivittäistä arkea pyörittää Helsingin Sataman operatiivinen päällikkö Tero Valu. Hän on iloinen, että Vuosaaren Satama pystyy näyttämään toimintaansa naapureilleen.

”Olen törmännyt esimerkiksi entisiin työntekijöihin, jotka tulevat katsomaan, miltä täällä nykyään näyttää”, Valu kertoo.

Hän luotsaa nelihenkistä tiimiä, joka koordinoi muun muassa ahtaajien, varustamoiden ja rekkakuljetusyritysten arkea, jotta tavara liikkuu saumattomasti kumipyöristä ja raiteilta laivoihin. Vuosaari on kriittinen solmukohta, jossa lentoliikennettä lukuun ottamatta kaikki tavaran kuljetusmuodot ovat edustettuina. Lisäksi satama palvelee Saksaan matkaavia matkustajia Finnlinesin rahtilaivoilla sekä Eckerö Finbo Cargon kyydissä auton kanssa matkustavia.

”Kaikki, mitä kaupasta löytyy, kulkee Vuosaaren Sataman kautta. On hienoa tietää, että olemme töissä koko Suomelle, emmekä vain tietylle ryhmälle toimijoita tai Helsingin seudulle”, Valu sanoo.

Livia ja Elliot Rantanen ajelivat VR:n kojulla junaradalla ja saivat palkinnoksi heijastimet ja tarroja.

Satama toimii Natura-alueen naapurissa

Vuosaaren Sataman muurin toisella puolella on Natura-alue, mikä tarkoittaa, että Sataman täytyy elää sovussa luonnon ja eliöstön kanssa. Se ei voi kasvaa muurin toiselle puolelle, joten tulevaisuudessa Vuosaaren Satama kasvaa merelle. Laajentumisen ympäristövaikutuksia selvitetään parhaillaan.

Myös kuivalla maalla tapahtuu kehitystä. Satamaoperaattori Finnsteve on hankkinut hiljattain kolme sähkökäyttöistä lukkia, eli kontteja siirtävää jättimäistä nostokonetta, sekä niille omat latauspisteensä. Satamassa pyritään lisäämään kestävämpiä energialähteitä koko ajan.

”Finnlinesin laivat käyttävät jo maissa tuotettua sähköä satamakäyntiensä aikana. Konttilaivojen maasähköjärjestelmä tulee käyttöön vuonna 2030, ja vahvistamme parhaillaan myös omaa sähköverkkoamme”, Valu kertoo.

Enni Prittinen otti ystävänsä Celia Hernandezin kanssa siirtotatuoinnit Finnlinesin laivakoira Stellan kuvilla. Odotuksissa oli myös metrilakut.
Mihkael Palm tuli Vantaalta vanhempiensa kanssa Vuosaareen ja tutustui purjehdukseen Vuosaaren Purjehtijoiden veneillä. Opastajana oli menestynyt purjehtija Teemu Rantanen.

Yhteistyötä vuosaarelaisten kanssa

Erilaiset alukset ja viranomaisten autot ovat kiinnostavia sekä tekniikka ja mittakaava valtavia, mutta yhtä tärkeitä ovat ilmapallot, metrilaku ja palkinnot kojuilla suoritettavista tehtävistä. Helsingin Sataman viestintäjohtaja Maira Kettunen on iloinen tapahtuman vastaanotosta:

”Meidän mieltämme lämmittää se, että tämä tapahtuma kiinnostaa yleisöä ja kumppaneita joka vuosi. Meillä on hyviä kumppanuuksia erilaisten toimijoiden kanssa, joiden kanssa pystymme rakentamaan yhteisöllisyyttä alueella.”

Sergei Kondratev ja Andrei Demichenko asuvat Vuosaaressa. He tutustuivat Suomen Purjelaivasäätiön Kuunari Helenaan, jolla voi saada purjehduskokemuksia ilman aiempaa kokemusta. “On kiinnostavaa nähdä esimerkki uudesta tavarasatamasta ja sen kehityksestä. Todella kiinnostavaa!” Andrei Demichenko sanoo.
Hanna Bergman on käynyt Vuosaaren Satamapäivässä jo monena vuotena. Hauskinta hänen mielestään ovat paloauto, poliisiauto, herkut ja ilmapallot. Nyt hän pääsi ensimmäisten joukossa armeijan autoon, joka muuttuu tarvittaessa vesialukseksi.
Helsinkiläinen Satu Wahlberg opetteli sammuttamaan kattilapaloa sammutuspeitteellä Paloaseman pisteellä.
Panu ja Peppi Hämeenniemi etsivät viikonlopputekemistä ja keksivät tulla tutustumaan erilaisiin aluksiin. Kuunari Helena teki vaikutuksen, mutta päivä oli vielä edessä. Satamat ovat tuttuja, sillä he ovat käyneet usein Virossa.
Tullin Ketku-koira on 4 kuukautta vanha. Se aloittaa työt, kun kurssi on käyty. Sen pääsee aloittamaan vasta vuoden ikäisenä.