
Poikkeuksellinen jäätalvi on kohta muisto vain
Kulunut jäätalvi on ollut raju, ja jäätä on ollut enemmän kuin 15 vuoteen, Helsingin Sataman satamamestari Staffan Teromaa sanoo. Eteläsatamassa on maaliskuun puolivälissä yhä jäätä, mutta ennakoiva jäänmurto on lopetettu.
Kuluneen talven aikana jäätä on ollut tavallista enemmän ja jäänmurtajia on tarvittu päivittäin.
– Pelkästään helmikuussa murrettiin jäätä matkustajasatamissa yli 11 tuntia vuorokaudessa, ja se on aika paljon. Jos Vuosaari lasketaan mukaan, kokonaisluku nousee 17 tuntiin vuorokaudessa, satamamestari Staffan Teromaa kertoo.
Vertailun vuoksi voi todeta, että esimerkiksi edellistalvena jäätä murrettiin koko talven aikana yhteensä vain 3,5 tuntia.
Teromaan mielestä kulunut talvi on ollut hyvä muistutus kaikille sataman toimijoille siitä, miksi talvikunnossapito ja varsinkin jäänmurto ovat niin kriittisen tärkeitä asioita.
– Alukset eivät olisi päässeet ajallaan laituriin, jos meillä ei olisi ollut jäänmurtoa, hän sanoo.
Jäänmurron lisäksi satamissa valmistaudutaan laivojen tuloon huolehtimalla siitä, että lumityöt ja hiekoitukset on tehty, ja kaikki palveluntarjoajat ovat paikalla hoitamassa tehtäviään.

”Pelkästään helmikuussa murrettiin jäätä matkustajasatamissa yli 11 tuntia vuorokaudessa, ja se on aika paljon. Jos Vuosaari lasketaan mukaan, kokonaisluku nousee 17 tuntiin vuorokaudessa”, satamamestari Staffan Teromaa kertoo.
Jäätalvi alkoi myöhään
Helsingin Satamalla on viime vuoden lopussa voimaan astunut jäänmurtosopimus Alfons Håkansin kanssa. Varustamo hoitaa jäänmurron kaikissa Helsingin satamissa eli Vuosaaressa, Eteläsatamassa ja Länsisatamassa.
Alfons Håkansin Helsingin aluepäällikkö Pekka Arasolan mukaan jäätalvi alkoi poikkeuksellisen myöhään.
– Vuosaaressa, Länsisatamassa ja Eteläsatamassa ei ollut joulukuussa vielä yhtään jäänmurtoa, mutta tammikuun puolivälistä kuukauden loppuun sitä oli jo päivittäin. Helmikuusta alkaen ja vielä maaliskuun alussakin jäätä murrettiin päivittäin.
Staffan Teromaan mukaan Alfons Håkansin palvelu on ollut ensiluokkaista ja kiitosta on tullut niin varustamoilta kuin muiltakin sidosryhmäläisiltä.
– Laivayhtiöt ovat olleet äärettömän tyytyväisiä jäänmurron tasoon ja tehokkuuteen. Kaikki laivat on saatu laituriin, mutta toki tämä jäätilanne on näkynyt laivojen pieninä myöhästymisinä, Teromaa kertoo.
Jäätilanne hidastaa laiturointia
Teromaan mukaan jäätilanne näkyy laivoilla siten, että aikaa on varattava enemmän erityisesti satamaan saapumiseen eli laiturointiin.
– Kun alus tulee satamaan, sen täytyy ajaa mahdollisimman tarkasti läheltä laiturilinjaa, jotta jäitä ei jää perän ja rampin, aluksen kyljen ja laiturin väliin. Tämä korostuu matkustajasatamissa, sillä jos alus ei pääse aivan kylki kiinni laituriin, on olemassa riski, että matkustajasilta ei ylety alukseen. Silloin laivan matkustajia ei saada ulos laivasta matkustajasiltojen kautta.
Tänä talvena tällaisia tilanteita ei päässyt syntymään.
Jäät myös hidastavat laivojen lähtöä.
– Jäät aiheuttavat myös lisäkustannuksia, kun tulo satamaan kestää tavallista pitempään. Se näkyy esimerkiksi kohonneina polttoainekustannuksina.

Helsingin keskustan satamissa ensimmäinen jäänmurtopäivä oli 10.1.2026 ja toistaiseksi viimeinen 15.3.2026 aamulla. Vuosaaressa ensimmäinen jäänmurtopäivä oli 11.1.2026.
Talviolosuhteet vaativat erityisosaamista
Matkustajaliikenteen lisäksi jäätilanne on näkynyt myös sataman tavaraliikenteessä. Jos jäätä on paljon, käännökset tuottavat vaikeuksia rahtilaivoille ja hinaajat auttavat silloin aluksia. Laituriin tullessa voi kulua yllättävän paljon aikaa, ennen kuin laiva on sellaisessa kohdassa, että ahtaajat pystyvät käyttämään nostureita.
Alfons Håkansin Pekka Arasola toteaa, että Vuosaaren konttilaivojen koko on noussut viimeisten kymmenen vuoden aikana.
– Laivat on saatava melko lähelle laiturin fendareita, jotta nosturit ylettyvät purkamaan ja lastaamaan kontteja. Hinaajat tarjoavatkin avustusta, jotta pystytään spoolaamaan jäät pois laivan ja laiturin välistä.
Teromaan mukaan talviolosuhteet vaativat laivojen päälliköiltä ja perämiehiltä erityisosaamista, jota kertyy yleensä vain vuosien kokemuksesta.
– On ymmärrettävä, miten alus käyttäytyy jäissä, miten nopeudet hidastuvat ja miten laiva kääntyy jäissä. Pohjoismaissa jääosaamista tarvitaan, ja suomalaiset ovat siinä hyviä.
Helsingin Satamissa käy luonnollisesti talviaikaan vain jääluokkavahvistettuja laivoja.
Helsingin keskustan satamissa ensimmäinen jäänmurtopäivä oli 10.1.2026 ja toistaiseksi viimeinen 15.3.2026 aamulla. Vuosaaressa ensimmäinen jäänmurtopäivä oli 11.1.2026.