Mein Schiff 7:n ensikäynnillä Helsingissä kyydissä oli lähes 3000 risteilyvierasta.

TUI: ”Kootkaa matkailutoimijat yhteen”

Teksti: Juha Peltonen
Kuva: TUI Cruises

TUI Cruises -varustamon matkakohdejohtaja Marcus Puttich toivoo Helsingiltä monipuolisempaa retkikohdetarjontaa.

Kesäkuussa Mayer Werftin Turun telakalta valmistunut Mein Schiff -sarjan uusin risteilijä Mein Schiff 7 kävi ensivisiitillä Helsingin satamassa 22. elokuuta.

Laivan vieraillessa satamassa ensimmäistä kertaa laiva ja isännöivä satama luovuttavat toisilleen muistokilven. Perinteisen plaketinvaihtoseremonian yhteydessä Helsingin Sataman ja kaupungin matkailutoimijoiden edustajille järjestettiin laivan esittelyn ohella pienimuotoinen seminaari. TUI Cruises -varustamon puheenvuoron pitänyt matkakohdejohtaja Marcus Puttich toivoi Helsingiltä monipuolisempaa retkikohdetarjontaa risteilymatkustajille.

Matkakohdejohtaja Marcus Puttich sanoo, ettei kolmea tuhatta matkailijaa voi viedä samalle retkelle.

– Emme voi viedä kolmea tuhatta risteilymatkustajaa yhteen kohteeseen, esimerkiksi Helsingin Kauppatorille. Kaikki paikalliset pakenisivat sellaista saksalaisten invaasiota, Puttich sanoi.

TUI Cruisesin laivoilla matkustajille julkaistaan päivittäinen retkiohjelma jokaisesta kohteesta jo ennen laivan saapumista satamaan. Puttischin mukaan Helsingissä on pulaa varsinkin sellaisista retkikohteista, joihin voi viedä noin sata matkailijaa kerralla.

– Kootkaa alueen matkailutoimijat yhteen kehittämään ohjelmatarjontaa, Puttich neuvoi.

”Helsinki on hyvässä ja pahassa kompakti”

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessorina toimiva Alex Nieminen puhui seminaarissa matkailun megatrendeistä. Nieminen on myös tuore Helsinki Partnersin eli kaupungin matkailumarkkinointiyhtiön hallituksen jäsen. Hänestä Helsingin pitäisi vastata risteilyvarustamon toiveeseen kehittämällä uutta.

– Minä kuulin siinä kommentissa, tai varoituksessa, että pitää pystyä keksimään uudenlaista. Uskon, että risteilymatkustajat käyvät risteilyillä usein, ja tulevat samoihin kohteisiin. Jos he kokevat, ettei ole mitään uutta nähtävää, se näkyy negatiivisesti operaattoreille. Sikäli on ihan validi pointti, että pitää pystyä keksimään uudenlaista, Nieminen pohtii.

Hän sanoo Helsingin olevan hyvässä ja pahassa mielessä kompakti kaupunki.

– Kaupunki on käveltävän kokoinen ja meillä on hyvä julkinen liikenne, jossa esteellisyysasiat on otettu huomioon. Toisaalta keskusta on koettu aika lyhyellä kierroksella. Sen pitäisi olla elämyksellisempi ja houkuttelevampi, eikä pyörätie tuo kaupunkiin yhtään uutta risteilyvierasta.

Työelämäprofessori Alex Nieminen toivoo Helsingin kehittävän keskustan kaupallista infraa. KUVA: Jetro Stavén

Nieminen kaipaa Helsinkiin ”kaupallista infraa”.

– Luulen, että kaupungissa vain piipahtamassa oleville kaupalliselta tarjoamaltaan monipuolisempi keskusta olisi tärkeä. Nyt meillä on vain yksi omalla brändillään operoiva luksusmerkki, eli Louis Vuitton, Nieminen sanoo.