Satamatunnelin suunnittelu: luontoarvot tärkeitä isossa hankkeessa

Satamatunnelin Lapinlahden päätyyn jätetään ohut kalliokatto.

Jätkäsaaresta Länsiväylälle ulottuvan Satamatunnelin rakentamistöiden aloitukseen on vielä aikaa, mutta suunnittelutyötä tehdään jo monella rintamalla. Työssäni tavoitteena on ympäristövaikutusten lieventäminen tunnelin suunnittelussa hyväksyttävälle tasolle. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tunnelin rakentamistöistä ei saa aiheutua sellaista haittaa, joka uhkaisi Lapinlahden puistossa eläviä suojeltuja lajeja. Näitä ovat liito-orava ja kirvelilattakoi, joka on pieni perhoslaji.

Olemme päätyneet satamatunnelin suunnittelussa rakentamistapaan, joka jättää tunnelin Lapinlahden päätyyn ohuen kalliokaton. Tämä tarkoittaa, että tunnelia joudutaan louhimaan maanpäältä vähemmän kuin muissa vaihtoehdoissa. Avokaukaloa pienentämällä pystymme säästämään puistossa havaitut liito-oravan ydinalueet. Lisäksi liito-oravan elinolosuhteita suojellaan ajoittamalla melua ja tärinää aiheuttavat toimenpiteet sen pesimäkauden ulkopuolelle ja istuttamalla lisää puita. ELY-keskus on nähnyt suunnitelmamme ja todennut, etteivät ne heikennä lajin elinolosuhteita puistossa.

Tunnelin kalliokatto mahdollistaa myös toisen uhanalaisen lajin, kirvelilattakoiperhosen, elinolosuhteiden säilymistä puistossa. Kirvelilattakoiperhonen syö mukulakirveli-nimistä kasvia. Siksi meidän tulee varmistaa, että sitä kasvaa rakennustöistä huolimatta puistossa riittävästi. Kun avokaukalon osuus tunnelin suuaukossa jää pienemmäksi, myös mukulakirvelin kasvualueita säästyy. Lisäksi istutamme lisää mukulakirveliä myös muualle Lapinlahden puistoon. Ilokseni kesällä puistossa tehdyissä tutkimuksissa selvisi, että kirvelilattakoi on elinvoimaisempi kuin vuonna 2020, kun asiaa viimeksi selvitettiin. Tilanne saatiin selville laskemalla kirvelilattakoin toukkien ja syömäjälkien määrä. Tulemme seuraamaan lajin tilannetta tiiviisti myös tulevina vuosina.

ELY-keskus puolsi myös mukulakirvelin istutussuunnitelmaamme ja näki merkittävimpänä toimena mukulakirvelin lisäämisen puistossa. Tähän sitoudumme. Tällä hetkellä selvitämme riittävän kompensaation edellyttämien alueiden laajuutta.

Tunnelin rakentamisprojekti on suuri infrainvestointi. Tämänhetkinen kustannusarviomme on noin 300 miljoonaa euroa. Tunnelihankkeen toteuttamisedellytys on luontoarvojen säilyttäminen ja jatkamme tätä työtä yhdessä viranomaisten kanssa. Rakentamishankkeita voi toteuttaa vastuullisesti ja luontoarvojen vaaliminen on keskeinen osa sekä Helsingin Sataman vastuullisuusohjelmaa että omaa työtäni ohjaavia arvoja.

Kristina Salomaa.

Kristina Salomaa
suunnittelupäällikkö, Helsingin Satama