Helsingin Satama on tärkeä osa elintarvikehuollon toimitusketjua – siksi satama osallistuu Tieto26 harjoitukseen

Helsingin Satama osallistuu TIETO26-harjoitukseen, jonka tavoitteena on vahvistaa elintarvike- ja vesihuollon toimitusketjujen kykyä sietää tiedonvaihdon häiriöitä ja vahvistaa varautumista poikkeustilanteisiin.
Maaliskuussa käynnistynyt TIETO26 on laaja tietoyhteiskunnan valmiusharjoitus, joka kehittää yritysten, viranomaisten ja kolmannen sektorin keskinäistä tiedonvaihtoa, viestintää, toimintamalleja ja tilannekuvan muodostamista laaja-alaisten ja laajavaikutteisten häiriötilanteiden aikana.
Harjoituksessa simuloidaan erilaisia kriisitilanteita, joissa testataan yritysten välistä yhteistyötä, jatkuvuudenhallintaa ja varautumista.
”Yli 95 % Suomen ulkomaantavarakaupasta kulkee meritse satamien kautta, joten merikuljetusten toimintavarmuus ja satamien toiminnan jatkuvuus kaikissa olosuhteissa on Suomelle elintärkeää”, muistuttaa Esa Salonen, Helsingin Sataman ICT-päällikkö.
”Helsingin Sataman kautta kulkee iso osa Suomen ulkomaankaupan elintarvikkeista ja muista kulutustavarasta, joten olemme tärkeä osa elintarvikehuollon toimitusketjua. Niin arkena kuin poikkeusoloissa esimerkiksi ruoan, vaatteiden, lääkkeiden ja energian tulee kulkea ja ihmisten pitää pystyä liikkumaan.”
Suomessa on varauduttu monenlaisiin uhkatilanteisiin, mutta esimerkiksi laajat kyberhyökkäykset voisivat pahimmillaan aiheuttaa vakavia häiriötilanteita yhteiskunnan toimintaan.
”Häiriö on ketjureaktio ja ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, siksi on mielenkiintoista päästä jälleen harjoittelemaan yhdessä”, Salonen avaa harjoittelun merkitystä.
”Harjoittelu tarjoaa mahdollisuuden löytää haavoittuvuuksia ennen kuin rikolliset sen tekevät. Siinä oppii paljon oman toiminnan parantamisesta ja saa samalla kokonaiskuvaa toimintaympäristöstä: miten ongelmat jossain osassa toimitusketjua heijastuvat muihin.”
Helsingin Satamassa digitaalisen tiedon turvallisuudesta huolen pitäminen on osa yhtiön ja satamayhteisön laadukasta tekemistä.
”Meillä turvallisuustyötä on tehty pitkäjänteisesti, meillä on vahvoja kumppaneita ja henkilöresurssejakin on vahvistettu. Myös johdon tietoisuus uhista ja niihin varautumisesta on kasvanut merkittävästi, ja olemme koko satamakonsernin tasolla sitoutuneet turvallisuuden kehittämiseen”, Salonen listaa.
