Helsingin Satama sponsoroi yhteisöllistä tekemistä ja kestävää kehitystä – haku on auki 23.4. saakka

Helsingin Satama sponsoroi tahoja, joiden toiminta on yhtiön vastuullisuus- ja yhteistyöarvojen mukaista. Nyt Satama yhtenäistää sponsorointikäytäntöjään ja avaa kuluvaa vuotta koskevan sponsorointihaun 9.–23.4.
Kaksi keskeistä pääteemaa erilaisissa tukemissamme hankkeissa tai tapahtumissa ovat
- osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen satamanosiemme lähiympäristöissä
- kestävä kehitys ja merellinen ympäristö
Tukea voi hakea sellainen yritys, yhdistys tai yhteisö, joka jakaa arvomme ja edistää edellä mainittuja pääteemoja.
Tuki voi kohdistua esimerkiksi lähialueidemme paikallisiin yleisötapahtumiin, junnujen urheilujoukkueisiin tai yhteisöllisyyden kasvattamiseen, Itämeren tilan parantamiseen tai vaikkapa ympäristötutkimukseen.
Toimiva yhteistyö tuottaa hyötyä molemmille osapuolille sekä välittää tietoa Sataman arvoista, tavoitteista ja vastuullisuusteoista.