Helsingin Sataman sponsorointihaku auki 1.–22.2.2026

Helsingin Satama sponsoroi yhteisöllistä tekemistä ja kestävää kehitystä edistäviä sekä yhtiön vastuullisuus- ja yhteistyöarvojen mukaan toimivia tahoja. Yhdessä saamme hyvää aikaan! Helsingin Sataman sponsorointihaku kuluvalle vuodelle on avoinna 1.–22.2.2026.
Kaksi keskeistä pääteemaa tukemassamme toiminnassa, hankkeessa tai tapahtumassa ovat
- osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen satamanosien lähiympäristöissä sekä
- kestävä kehitys ja merellinen ympäristö.
Tukea voi hakea sellainen yritys, yhdistys tai yhteisö, joka jakaa arvomme ja edistää edellä mainittuja teemoja.
Tuki voi kohdistua esimerkiksi lähialueidemme paikallisiin yleisötapahtumiin, junnujen urheilujoukkueisiin tai yhteisöllisyyden kasvattamiseen, Itämeren tilan parantamiseen tai vaikkapa ympäristötutkimukseen.
Toimiva yhteistyö tuottaa hyötyä molemmille osapuolille sekä välittää tietoa Sataman arvoista, tavoitteista ja vastuullisuusteoista. Nostamme sponsoroimiamme kohteita esiin myös esimerkiksi omissa sosiaalisen median kanavissamme ja sponsorointia hakevilta toivotaan valmiutta osallistua somepostausten tekemiseen.
