Länsisataman uudistus etenee – 23,9 miljoonan euron laituriurakka käyntiin Jätkäsaaressa

Helsingin Satama ja Terramare Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Länsisataman LJ6-laiturin uusimisesta. Noin 23,9 miljoonan euron urakka on osa laajaa Länsisataman uudistusta, jonka tavoitteena on keskittää Tallinnan-laivaliikenne Jätkäsaareen.
Työt käynnistyvät heinäkuussa 2026 ja valmistuvat vuonna 2028. Urakka toteutetaan keskellä Suomen vilkkaimman matkustajasataman päivittäistä toimintaa.
LJ6-laituriurakka sisältää nykyisen laiturin purkamisen, ruoppaukset, uusien laiturielementtien valmistuksen ja asennuksen sekä laiturivarusteiden hankinnan ja asennuksen.
”Kyseessä on teknisesti ja logistisesti poikkeuksellisen vaativa hanke. Satama toimii koko ajan normaalisti, ja vilkas matkustaja- ja rahtiliikenne kulkee aivan työmaa-alueen vieressä”, sanoo Ari Parviainen, Länsisataman uudistusten projektijohtaja Helsingin Satamalta.
Urakan toteuttajaksi valitulla Terramarella on vahva kokemus vaativista vesirakennushankkeista. Yhtiöllä on vuosikymmenten historia satama-, silta- ja rannikkorakentamisessa ympäri Suomea.
”Terramarelle tämä hanke on osoitus erikoisosaamisestamme vaativissa meri- ja infrarakenteissa. Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana kehittämässä Helsingin Sataman tulevaisuutta”, sanoo Hannu Tomperi, Terramaren toimitusjohtaja.
Työt käyntiin loppukesästä – Tallinkin Victoria siirtyy tieltä
Työmaa valmistelu käynnistyy heinäkuussa 2026. Varsinaiset työt laiturialueella käynnistyvät elokuussa sen jälkeen, kun Tallinkin M/S Victoria I -matkustaja-autolautta on siirtynyt käyttämään viereistä LJ8-laituria.
Rakennustöihin sisältyy myös mittava määrä paalutusta, joka aiheuttaa ajoittaista meluhaittaa lähialueelle työmaan aktiivisimpien vaiheiden aikana. Meluvaikutuksia pyritään minimoimaan muun muassa työnaikaisilla järjestelyillä ja aikataulutuksella.
Keskeinen osa Länsisataman suuruudistusta
Länsisataman uudistus koostuu kolmesta suuresta kokonaisuudesta: kenttä- ja laiturilaajennuksista, uudesta matkustajaterminaalista sekä satamatunnelista, joka siirtää raskaan liikenteen maan alle pois Jätkäsaaren katuverkosta.
Uudistuksen tavoitteena on keskittää Tallinnan-laivaliikenne Jätkäsaareen sekä rakentaa nykyaikainen, tehokas ja entistä toimivampi satama, joka on keskeinen osa Helsinkiä.
Lisätietoja:
Helsingin Satama Oy
Ari Parviainen, projektinjohtaja, [email protected], 050 021 4904
Mihail Tchitcherin, hankeviestintäpäällikkö, [email protected], 040 515 1137
Terramare Oy
Hannu Tomperi, toimitusjohtaja, [email protected], 040 517 6214
