Helsingin Sataman uudistunut ilme kertoo satamatoiminnan nivoutumisesta suomalaisten elämään

Helsinki perustettiin satamakaupungiksi 1500 luvulla, ja yhä satamalla on meille suuri merkitys. Helsingin Satama Oy:n uudistunut brändi-ilme nostaa esiin sataman kiinteänä osana sekä pääkaupunkiamme että suomalaista yhteiskuntaa.

Helsingin Sataman kautta kulkeva ulkomaankauppa mahdollistaa meille sujuvan arjen, johon olemme tottuneet: banaanit, kahvin, pesukoneet, lenkkarit. Teollisuus on riippuvainen esimerkiksi koneiden osista ja raaka-aineista, jotka sataman kautta kulkevat.

Satama on myös suomalaisten reitti Keski-Eurooppaan ja maailmalle, oli sitten kyse huvi- tai työmatkasta.

Meriluonnosta inspiraatiota

Helsingin Sataman brändin uusitut elementit kuvastavat tarinaa. Värit nousevat satamaa ympäröivästä suomalaisesta meriluonnosta, ja korostusväri on jokaiselle satamassa työskentelevälle työasuista tuttuakin tutumpi oranssi. Kirjasintyyppi on konstailematon ja logo säilyy, joskin sen väriversiot osin päivittyivät.

Uusi ilme näkyy jo mm. Sataman uudistuneessa asiakaslehdessä Kaijassa sekä uusituilla nettisivuilla. Vuoden 2024 aikana ilme tulee tutuksi myös esimerkiksi Helsingin laivaterminaaleilla.

Helsingin Satama on mukana meidän jokaisen elämässä. Joskus välillisesti, joskus suoraan. Sataman kautta kulkevat sekä henkilöt, tavarat että ruoka. Trendit ja tunteet. Satamassa käydään keskusteluja ja kauppaa. Tehdään työtä ja loppuelämän muistoja. Moni menestys-, rakkaus- ja lomatarina alkaa täältä.

Helsingin Satama – Jokaisen matkan varrella.