Vesihuoltoverkon saneeraus aiheuttaa liikenteeseen poikkeusjärjestelyjä Helsingin päävartion läheisyydessä heinä-elokuussa

Vesihuoltotyön sijainti sekä kiertoreitti Kirkkokadun ja Mariankadun kautta merkittynä kartalle.
Työskentelyalueet ja ensimmäisen vaiheen kiertoreitti on merkitty kartalle punaisella.

HSY:n vesihuoltoverkon saneeraus aiheuttaa liikenteeseen poikkeusjärjestelyjä varsinkin ajettaessa pohjoisen suunnasta Helsingin keskustaan, esimerkiksi Katajanokalle tai Eteläsatamaan.  Työt alkavat heinäkuussa 2025 viikolla 29 ja valmistuvat elokuun 2025 aikana.

Urakoitsijana kohteessa toimii Vision Infra Oy. Töiden seurauksena alueelle tulee väliaikaisia liikennejärjestelyjä ja osa töistä tehdään yötyönä.

Ensimmäinen vaihe

  • Työt aloitetaan viikon 29 loppupuolella ja ensimmäisen vaiheen arvioitu kesto on 3–4 viikkoa.
  • Aleksanterinkadun ja E75 väylän risteys suljetaan ajoneuvoliikenteeltä ja kiertoreitti kulkee Mariankadun ja Kirkkokadun kautta.
  • Ensimmäisessä vaiheessa E75 väylälle ja Aleksanterinkadun päähän kaivetaan sujutuskaivannot vesijohdon uusimista varten. E75 kaivannon työt toteutetaan yötyönä (klo 22.00–6.00).
  • E75 kaivannon kohdalle järjestetään päiväsaikaan ajosillat, jolloin liikenne pääsee kulkemaan lähes normaalisti.

Toinen vaihe

  • Toisessa vaiheessa työt jatkuvat E75 väylällä Kanavakadun ja Katajannokanlaiturin välissä.
  • Työt toteutetaan yötyönä, ja päiväsaikaan kaivannon kohdalla käytetään ajosiltoja.
  • Työ kestää arviolta 1–2 viikkoa.

Yhteyshenkilöt:
Vastaava työnjohtaja: Juuso Kettunen, 050 378 2755, juuso.kettunen(at)visioninfra.fi
Työnjohtaja Teemu Mäkinen, 050 364 4310, teemu.makinen(at)visioninfra.fi
Valvoja Samuli Kinnunen, 050 380 3119, samuli.kinnunen(at)hsy.fi
Projektipäällikkö Johannes Väänänen, 050 433 5166, johannes.vaananen(at)hsy.fi