Se aika on jo kauan sitten ollut ja mennyt, jolloin kauppias oli samalla laivanvarustaja, jolloin hän omalla aluksellaan toi ostamansa tavarat ulkomaalta ja omilla hevosillaan vedätti ne omaan varastosuojaansa ostajia odottamaan. … Laiva on kuljetusväline eikä varastosuoja, sanovat nykyajan laivanvarustajat, sen saapuessa satamaan on se nopeasti saatava lastistaan tyhjennetyksi ja valmiiksi uuteen palvelukseensa.
Satamajohtaja Otto E. Jaatinen Kauppalehdessä 7.10.1932

Helsingin satamalaitos kehittyi 1920–30-luvulla merkittävästi. Vielä 1920-luvun alussa satamalla oli ollut käytössään vain yksi nosturi, mitä pidettiin esimerkiksi edistykselliseen Turun satamaan nähden suorastaan häpeällisenä. Tultaessa 1930-luvun lopulle niitä olikin jo yli kolmekymmentä. Keskeinen muutos oli myös se, että nyt ei oltu ruotsalainen tai keisarillinen satama, vaan itsenäisen valtion pääkaupungin elinhermo ulkomaailmaan.

Ajanjakson kuluessa Helsingin satama kasvoi maan suurimmaksi tavaran ja liikenteen solmukohdaksi. Kaupungissa elettiin 1920-luvun lopulla rakentamisen kultakautta, ja laivat kuljettivat lähialueilta ja ulkomailta tiiliä sekä muita rakennustarpeita. 1930-luvun taitteen pulakausi puolestaan hiljensi sekä tuontia että vientiä. Kokonaan oma lukunsa aikakauden rahtiliikenteessä oli kieltolain aiheuttama salakuljetus ja siihen liittynyt toiminta Helsingin vesialuella ja rannoilla.

Satamahallintoakin uudistettiin. Satamakonttorin toiminnot siirtyivät satamahallituksen valvonnassa olevalle satamaliikennekonttorille satamakunnankonttorin huolehtiessa maksuliikenteestä. Satamasta sai toimeentulonsa vuonna 1937 jo 4 500 henkilöä, ja sen laskettiin perheet mukaan lukien tuovan toimeentulon jopa yli 13 000:lle kaupunkilaiselle.

Sataman keskeisimmät toimipisteet olivat pääosin matkustajia varten tarkoitetussa Eteläsatamassa, Sörnäisten puutavarasatamassa ja uudessa hiili- ja valtamerisatamassa Länsisatamassa. Jälkimmäisen syventäminen ruoppaamalla mahdollisti suurtenkin laivojen saapumisen. Samalla Jätkäsaaren alue yhdistettiin 1930-luvulla mantereeseen. Länsisataman toiminta jakautui vähitellen valtamerialuksille tarkoitettuun Hietalahden satamaan sekä Saukon hiilisatamaan. Suurten satamien lisäksi pienempää liikennettä kulki Pohjoissatamaan ja Siltavuorensatamaan. Kokonaan uusi luku Helsingin sataman historiassa kääntyi 1930-luvulla, kun Helsingin satamalle rakennettiin uusi satama Herttoniemeen. Se oli Helsingin sataman ensimmäinen satama, joka sijaitsi kaupunkialueen ulkopuolella.

Vuosien 1920–1938 välillä tapahtunutta: Helsingin satamalaitos kehittyi merkittävästi.
Ajanjaksolla kasvoi niin laitureiden kokonaispituus, nosturien määrä, satamien varastopinta-ala kuin satamaradan kattavuus. Myös autoja ryhdyttiin käyttämään tavaran kuljetuksiin. Kahden miljoonan tonnin raja ylitettiin vuonna 1937, ja seuraava vuosi muodostui satamatulojen huippuvuodeksi, joka ohitettiin vasta 1950-luvun alussa.

Hiiltä kerrottiin ajanjakson lopulla purettavan Helsingissä seitsemän hiilisillan avulla nopeammin kuin missään muussa Suomen satamassa. Kaupungin hiilisatama oli eurooppalaisittainkin tunnettu ripeästä toiminnastaan: hiilialus tyhjeni Helsingin satamassa yhdessä vuorokaudessa.

Hiilen ja tiilten lisäksi kulki satamien kautta myös ihmisiä. Eteläsatama oli Seutula ennen Seutulaa: sinne saapuivat juhlitut urheilijat, kauppaneuvottelijat, poliitikot ja matkaileva yhdistysväki. Satamassa kaupunkilaiset vastaanottivat esimerkiksi Amsterdamin ja Pariisin olympialaisten voittoisat sankarit. Aikana ennen lentoliikenteen arkipäiväistymistä kaupungin Eteläsatama oli keskeisin jälleennäkemisten ja jäähyväisten paikka. Jännittävän tuulahduksen toivat esimerkiksi kotimaahansa lomailemaan tulleet amerikansiirtolaiset. Komeissa laivoissa ja niistä purkautuvissa amerikkalaistuneissa vieraissa riitti ihmettelemistä myös niille kaupunkilaisille, jotka eivät itse olleet omaisiaan vastaanottamassa.

Usein paitsi matkustaja- myös kauppalaivoja katsomassa oli paljon uteliasta väkeä: satama oli myös aikansa viihdettä ja vapaa-aikaa, missä saattoi nähdä tuulahduksen toisesta maailmasta. Myös toimittajat olivat usein paikalla, ja saapuneista laivoista raportoitiin päivän lehtiin. Eniten satamissa nähtiin saksalaisia aluksia, niiden jälkeen suurin ryhmä olivat ruotsalaiset laivat.

Vuonna 1939 oli kulunut noin sata vuotta siitä, kun ensimmäinen höyrylaiva oli saapunut Helsingin satamaan. Tuossa ajassa oli tapahtunut ennen näkemätön muutos. Kasvanut ulkomaankauppa oli nostanut Helsingin satamien asemaa, satamalaitureilla oli nostureita ja liikenne toimi välillä jopa ympäri vuoden uusien jäänsärkijöiden avulla. Helsinkiläisillä oli kauppalaivoja ja satamassa omaa sotalaivastoa. Rautatieliikenne oli vilkastunut, uusia teitä oli rakennettu ja kaupungista johti ulos valtaväyliä, jotka veivät eteenpäin myös laivoissa tuotua tavaraa. Helsingistä oli tullut suurkaupunki ja satamasta sen portti maailmalle.