Kaija on Vuoden asiakasmedia

Helsingin Sataman asiakaslehti Kaija on valittu Vuoden asiakasmediaksi. Aikakausmedioiden arvostetut ”oscarit” jaettiin Editkilpailun gaalassa Helsingin Valkoisessa salissa 16.5.2024.
Kilpailun tuomariston mukaan ”Kaija on ajassa kiinni oleva jämäkkä ja tasapainoinen asiakaslehti, jonka sisältö on hyödyllistä ja harkittua. Onnistuneen uudistuksen ansiosta lehti on entistä enemmän journalistinen tuote, mikä tarjoaa mahdollisuuksia aiempaa monipuolisempaan sisältöön.”
Palkinnon perustelujen mukaan Kaijassa ”ihmiset, uutiset ja ilmiöt ovat hyvässä tasapainossa, ja lehti pilkkoo lukijalle vaikeitakin aiheita sopivan kokoisiksi ja ymmärrettäviksi teemoiksi. Kaija palvelee Helsingin Sataman asiakkaiden lisäksi myös muuta yhteiskuntaa.”
Kilpailun sääntöjen mukaan Vuoden aikakausmedia -sarjassa tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota julkaisun laatuun sekä journalistisiin ansioihin kaikissa lehden kanavissa. Painetun lehden lisäksi Kaija ilmestyy verkkolehtenä ja näköislehtenä, joihin voi tutustua sataman sivuilla osoitteessa portofhelsinki.fi. Muut finalistit samassa sarjassa olivat Keskon Pirkka ja Valion Aimo.
Kaijan tuottaa Omnipress Oy.
”Meillä Omnipressissä tehdään monenlaisia asiakasmedioita. Kaija on yksi mielenkiintoisimmista, koska Helsingin satamassa ollaan Suomen talouden ytimessä, niin kuin lehden edellinen päätoimittaja Eeva Hietanen uusimman numeron jäähyväishaastattelussaan sanoo”, Kaijaa tuottavan Omnipressin vastaava tuottaja Juha Peltonen toteaa.
Editkilpailu on Aikakausmedian järjestämä kilpailu, jossa palkitaan vuosittain aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa sekä markkinoinnillisissa sarjoissa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin alan monipuolisia onnistumisia ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja.