Satamatunnelin suunnittelijat valittu

Helsingin Sataman 300 miljoonan euron satamatunnelihanke etenee suunnitteluvaiheeseen. Tunneli siirtää Länsisataman raskaan liikenteen maan alle ja tuo helpotusta erityisesti Jätkäsaaren asukkaille ja mahdollistaa Tallinnan liikenteen keskittämiseen Länsisatamaan. Tavoitteena on aloittaa rakentaminen vuonna 2028. Nyt tunnelille on valittu suunnittelijat.
Projektiallianssin pääsuunnittelijaksi valittiin ryhmittymä, jonka muodostavat Finnmap Infra Oy (osa Solwers-konsernia), A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja WSP Finland Oy. Tämä ryhmittämä vastaa myös kalliorakenne-, arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta, geoteknisestä suunnittelusta sekä liikenne-, väylä- ja katusuunnittelusta.
”Satamatunneli on yksi Helsingin Sataman tärkeimmistä hankkeista tulevina vuosina. Olemme erittäin tyytyväisiä, että meillä on nyt mukana kokeneita ja vaativissa hankkeissa rutinoituneita suunnittelukumppaneita, jotka tuovat osaamisensa tunnelihankkeen valmisteluun”, sanoo Helsingin Sataman tekninen johtaja Pekka Hellström.
“Satamaliikenne on vilkasta, joten liikennejärjestelyjen on toimittava saumattomasti myös työmaan keskellä. Tunnelihankkeessa pääsemme hyödyntämään laaja-alaista osaamistamme maanalaisten tilojen suunnittelussa ja projektinhallinnassa. Lapinlahden puistoalueen huomiointi ja kallioympäristö vaativat erityisen huolellista suunnittelua”, kertoo suunnitteluryhmän pääsuunnittelija, Matti Kalliomäki, Finnmap Infrasta.
Tunnelin taloteknisestä pääsuunnittelusta sekä LVI-, sähkö- ja automaatiojärjestelmien suunnittelusta vastaa puolestaan Nodeon Finland Oy:n ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy:n muodostama ryhmittymä.
”Tunnelin tekniset järjestelmät vaikuttavat merkittävästi tunnelin turvallisuuteen ja toimivuuteen. Ryhmittymällämme on alan huippuasiantuntijat sekä vankka kokemus vaativien tunnelihankkeiden onnistuneesta suunnittelusta ja toteutuksesta. Kiitämme Helsingin Satamaa luottamuksesta – on hienoa olla mukana toteuttamassa tätä merkittävää hanketta”, sanoo Nodeon Finlandin suunnittelupalveluiden liiketoimintapäällikkö Markku Pakarinen.
Suunnittelukilpailutukseen osallistui yhteensä kuusi ryhmittymää, kolme kummassakin kokonaisuudessa.
Allianssimalli sujuvoittaa toteutusta
Satamatunnelin rakentaminen toteutetaan allianssimallilla, joka on avoimuuteen ja yhteisiin tavoitteisiin perustuva hankemuoto. Allianssissa tilaaja, suunnittelijat ja rakentajat muodostavat yhden tiimin, jossa kaikki keskeiset päätökset tehdään yhdessä.
”Allianssimalli sopii erittäin hyvin tämän koko- ja vaativuusluokan investointiin. Allianssimallissa eri toimijat työskentelevät tiiviisti yhdessä ja jakavat vastuun hankkeen onnistumisesta. Näin päästään parempiin ratkaisuihin ja varmistetaan, että hanke pysyy aikataulussa ja budjetissa ”, sanoo Hellström.
Satamatunnelin ensimmäisessä vaiheessa eli kehitysvaiheessa osapuolet laativat yhdessä yksityiskohtaisen toteutussuunnitelman, määrittävät tavoitekustannuksen ja sopivat hankkeen kannustinjärjestelmästä. Vasta kehitysvaiheen jälkeen hankkeen tilaaja eli Helsingin Satama tekee erillisen päätöksen hankkeen rakentamisesta.
“Satamatunnelin suunnittelussa on moninaisia haasteita. Allianssimallin joustavuus mahdollistaa parhaiden toteutusvaihtoehtojen löytämisen suunnittelijoiden ja sidosryhmien kesken”, sanoo Kalliomäki.
Satamatunnelilla turvataan satamaliikenteen sujuvuus
Satamatunnelihankkeen tavoitteena on, että kasvava Tallinnan liikenne sujuu tulevaisuudessa turvallisesti ja tehokkaasti. Länsisataman matkustaja- ja tavaraliikenteen määrien odotetaan kasvavan useita kymmeniä prosentteja, kun kaikki Tallinnaan liikennöivät alukset siirtyvät Länsisatamaan vuoteen 2032 mennessä. Nämä muutokset aiheuttavat painetta etenkin Jätkäsaaren katuverkkoon.
Ratkaisuna tähän on kahden kilometrin pituinen satamatunneli Länsisatamasta Länsiväylälle. Tunneli siirtää raskaan liikenteen kokonaisuudessaan pois Jätkäsaaren kaduilta, mikä parantaa liikenteen sujuvuutta ja ilmanlaatua, vähentää melua sekä lisää alueen liikenneturvallisuutta.
Tunnelilla on vaikutuksia myös keskustan liikenteeseen. Kun Katajanokan matkustajaliikenne siirtyy Länsisatamaan, vähenee satamaan liittyvä liikenne keskustassa jopa 75 prosentilla. Satamatunneli on siis merkittävä liikenne- ja kaupunkiratkaisu koko Helsingille.
Helsingin kaupunki valmistelee parhaillaan asemakaavaa satamatunnelille. Kaupungin aikatauluarvion mukaan kaupunginvaltuuston käsittely on aikaisintaan vuoden 2025 lopulla. Satamatunnelin rakentaminen on suunniteltu alkavaksi vuonna 2028 ja sen on määrä valmistua vuonna 2032.
Lisätietoja:
Helsingin Satama Oy
Pekka Hellström, tekninen johtaja, p. 040 334 5804, [email protected]
Mihail Tchitcherin, viestintäpäällikkö, p. 040 515 1137, [email protected]
Finnmap Infra Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja WSP Finland Oy
Matti Kalliomäki, pääsuunnittelija, Finnmap Infra Oy, p. 040 735 7788, [email protected]
Timo Saanio, hankekehitysjohtaja, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, p. 040 506 5671, [email protected]
Juha-Pekka Smolander, sektorijohtaja, WSP Finland Oy, p. 040 708 5386, [email protected]
Nodeon Oy & A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Markku Pakarinen, liiketoimintapäällikkö, Nodeon Oy, p. 040 5960 233, [email protected]
Samuli Korpi, suunnittelupäällikkö, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, p. 040 840 2398, [email protected]