Yhä useampi matkustaja tyytyväinen Helsingin Satamaan

Meille satamassa matkustajakokemus on kaikki kaikessa. Se näkyy siinä, miten sujuvasti terminaaliin saavutaan, kuinka selkeitä opasteet ovat, millaisia palveluita tarjoamme ja millainen tunnelma terminaalissa vallitsee. Siksi kysymme säännöllisesti matkustajilta, miten olemme onnistuneet, ja kuuntelemme tarkasti sitä, mitä he kertovat.
Vuoden 2025 ensimmäisen puoliskon tulokset ovat nyt valmiit. Ne kertovat siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan.
Matkustajatyytyväisyyden keskiarvo oli 4,15 asteikolla yhdestä viiteen. Se on hienoinen nousu viime vuoden vastaavasta ajasta, jolloin arvosana oli 4,12. Suositteluindeksi (NPS) nousi neljällä pisteellä 42:sta 46:een.
Tärkeää on myös se, että kyselyyn vastasi yli 7000 matkustajaa, eli lähes tuplasti enemmän matkustajia viime vuoteen verrattuna. Näin saamme luotettavamman kuvan siitä, miten terminaalissa todella sujuu.
Olemme jokaisen matkan varrella: niin loman alun intoa huokuvan perheen kuin kiireisen työmatkustajankin. Jokainen matkustaja ansaitsee toimivat palvelut ja hyvän kokemuksen, ja meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että näin myös on.

Kaj Takolander
Matkustajaliiketoiminnan johtaja
Helsingin Satama