1960-luku toi Helsingin matkustajasatamien arkeen nopeasti nivoutuvat uuden ajan ihmeet: niin matkustajia kuin ajoneuvojakin kuljettavat suuret autolautat. Samoin kuin ”konteineri-aikakauden” saapuminen, myös autolauttojen yleistyminen yllätti Helsingin.

Ensimmäinen autolautta nähtiin vuonna 1958 Vaasassa, ja niiden määrä kohosi 1960-luvulla nopeasti. Aluksi Helsingissä arveltiin, että Turku riittäisi hoitamaan autolauttaliikenteen, mutta 1960-luvun kuluessa tilannetta oli mietittävä uudelleen. 

Ensimmäisiä autolauttoja olivat 1960-luvun alussa valmistuneet Skandia ja Nordia, jotka liikennöivät Turusta Tukholmaan, sekä Helsingin ja Saksan väliä kulkenut hampurilaisvalmisteinen Hansa Express. Sen satama oli Sörnäisissä. Pidennettynä se kykeni kuljettamaan 140 henkilöauton lisäksi matkustajia Suomesta Saksaan asti 270 ja Ruotsiin vielä 405.  Vuonna 1963 ryhdyttiin Hietalahdessa rakentamaan Suomen suurinta autolauttaa Suomen-Saksan liikenteeseen. M/s Finlandia varustetiin myös uuteen konttiliikenteeseen sopivilla lastiruumilla ja nostureilla. Matkustajia varten laivaan rakennettiin niin ruokasalit ja kahvilat, tupakkasalit, elokuvateatteri, saunoja, leikkihuone, kampaamo ja parturi. 

Uutta kipeästi kaivattua autolauttasatamaa kaavailtiin Sörnäisiin, Nihtisillan kärkeen, jonne valmistui uusi hieno rantatie Kulosaaren sillalta Hämeentien maasillalle tietäen lähtöä sen varrella oleville huonokuntoisille puutaloille. Väliaikainen Sörnäisten lauttasatama otettiin käyttöön toukokuussa 1966.  Satamajohtaja Eiro totesi tuolloin, että ”autolauttaliikenne on todellinen tulevaisuuden liikennemuoto, josta ei vielä muutama vuosi sitten tiedetty paljon mitään.”  Autolautoilla liikennöitiin Ruotsiin ja Saksaan, ja niiden kyydissä kulki matkustajien lisäksi myös rahtia.

Matkailijoita toivat Helsinkiin 1960-luvulla myös loistoristeilijät, jotka pistäytyivät Katajanokan satamaan ja päästivät matkustajansa lyhyelle kaupunkikierrokselle Helsinkiin.  Kesällä 1965 risteilyaluksia saapui Helsinkiin yhteensä 75. Autolautat saapuivat Eteläsatamaan, mutta Katajanokan redille tai syvän veden laituriin saapuvat loistoristeilijöiden turistit saivat pohtimaan myös matkustajapaviljongin tarvetta myös jälkimmäiseen satamaan. Tämä sai satamajohtajan toteamaan, että Suomessa oli tapana vaatia uudistuksia ulkomaalaisten matkustajien vuoksi:

”Mitä ulkomaalaiset ajattelevatkaan, sanomme närkästyneesti. Itsemme vuoksi emme ilmeisesti rakenna uusia teitä Seutulaan emmekä Katajanokalle matkustajapaviljonkia.”

Takaisin aikajanalle