Helsingille ryhdyttiin tosissaan etsimään uutta sijaintia 1630-luvun loppupuolella. Keskeinen kriteeri oli, että uudelta paikalta tulisi löytyä hyvä satama. 

Jälleen kerran katseet kääntyivät ensin Santahaminaan. Ruotsin valtaneuvosto ehtikin 1638 päättää uuden kaupungin perustamisesta sinne sekä vanhan Helsingin ja Porvoon tapulioikeuksien siirtämisestä sille. Seuraavana vuonna päätös jouduttiin kuitenkin perumaan. Santahamina olisi hyvästä satamastaan huolimatta vaikea kohde kaupunkirakentamiselle.

Seuraavaksi kruunun edustajien katse kääntyi Sörnäistenniemeen. Kenraalikuvernööri Per Brahe kirjoitti sen olevan peräti koko Itämeren parhain satamapaikka. Se oli saarien suojaama, mutta silti aivan avomeren äärellä. 

Näin Helsinki päätettiin vuonna 1639 perustaa Sörnäistenniemelle. Tarkemmissa selvityksissä sekin todettiin kuitenkin turhan ahtaaksi. “Itämeren parhaan sataman” käyttöönotto siirtyi reilulla parilla sadalla vuodella.

Nykyiselle paikalleen Vironniemelle Helsinki löysi lopulta vuonna 1640. Vironniemen Helsingin satama sijaitsi nykyisen Pohjoisrannan kohdalla, jossa olivat kaupungin laivasilta ja tullihuone. 

Pian Helsinki sai myös ensimmäinen vaarallisten aineiden rahtaukseen suunnitellun erikoissataman, kun kaupungin tervakomppanian toiminta sijoitettiin Tervasaareen. 

Uusi Helsinki eli merestä. Väyliä paranneltiin ja Harmajalle sijoitettiin ensimmäinen majakka jo 1600-luvun lopulla.

Kaupunki oli myös haavoittuvainen meren kautta saapuneille uhkille. Uusi Helsinki oli tuskin päässyt jaloilleen, kun vuosisadan vaihtuessa sitä kohtasivat nälän, ruton ja sodan aiheuttamat valtavat takaiskut. Suuressa Pohjan sodassa Venäjän laivasto piiritti ja valloitti kaupungin. Helsinki paloi ja tyhjeni asukkaista, jonka jälkeen se oli jonkun aikaan venäläisten miehittämä.

Takaisin historia-aikajanalle