”En tullvisitationspaviljong i Södra hamnen”, matkustajapaviljonki Eteläsatamaan, uutisoi helsinkiläinen Nya Pressen elokuussa 1897. Laivaliikenne pääkaupunkiin oli lisääntynyt, ja sinne rantautuville matkustajille oli jo pitkään kaivattu mukavia ja ajanmukaisia odotustiloja.

Viimeaikaiset uudistukset, kuten tavaramakasiinit ja satamarata, olivat parantaneet lastia vastaanottavien ja lähettävien olosuhteita, mutta matkustajien mukavuus oli kokonaan unohdettu. Laiturin kupeeseen oli valmistunut 1899 myös uusi komea Kauppahalli.

Eteläsatamaan oli 1886 valmistunut Gustaf Nyströmin suunnittelema tullipaviljonki varastoineen. Rakennukseen sisustettiin pian myös höyrylaivamatkustajien odotustila, joka kuitenkin oli pieni ja epäkäytännöllinen. Matkustajien rantautuminen Helsinkiin oli ahtaissa tiloissa hidasta ja epämukavaa, ja tullivirkailijan oli vaikea liikkua ihmisjoukossa – tilaan kun ei voinut edes muodostaa kunnollisia jonoja. Laivoissa saattoi olla 100–150 matkustajaa, joista jokainen halusi maihin niin nopeasti kuin mahdollista. Yhä suurempi tyytymättömyys satamaoloihin olikin herännyt matkustavan väestön keskuudessa.

1890-luvun lopulla alettiin tullikamarin ja sen esimiehen H. A. Hammarströmin aloitteesta parantamaan saapuvien matkustajien tilannetta muun muassa paremmalla valaistuksella, ja parempaa matkustajapaviljonkia ryhdyttiin suunnittelemaan.

Uusi rakennus olisi tullut liian kalliiksi, joten matkustajatilat päätettiin sijoittaa jo olemassa oleviin. Vähitellen Eteläsataman Tullipaviljongista rakentui ulkomaille suuntautuvan liikenteen matkustajaterminaali, Visitationspaviljong – vaatimaton, mutta yhtä kaikki merkki siitä, että reittimatkailu ulkomaille oli tullut jäädäkseen.