Jyskettä, pauketta ja nostureita – satamarataverkosto rakentuu
Ratayhteys Pasilasta Sörnäisiin oli palvellut jo melkein kolmekymmentä vuotta, kun todellista juna- ja laivaliikenteen yhdistävää rataverkostoa ryhdyttiin toteuttamaan kasvavan kaupungin ja sataman tarpeisiin.
Valmistuttuaan rata yhdisti Rautatieaseman useampaan satamaan: sen toinen haara kulki Töölön tavara-asemalta Marian sairaalan kautta Katajanokalle, toinen kiemurteli Jätkäsaareen. Kolmas rakennettiin myöhemmin (1925) Ruoholahden kautta Salmisaareen. Satamarata laajeni 1890-luvulla myös Eteläsatamaan ja vuonna 1889 valmistuneelle Kauppahallille. Rataverkostoa laajennettiin edelleen 1930–60-luvuilla.
Radan lopulta valtaamat kulmat, tontit ja alueet olivat pitkän suunnittelun ja harkinnan tulos. Satamaradan eri linjoja varten tehtiin 1870-luvulta lähtien monenlaisia suunnitelmia, ja joissakin niistä rata olisi kulkenut esimerkiksi Esplanadia tai Aleksanterinkatua pitkin. Osin kaupunkikuvallisista syistä päädyttiin käyttämään kiertoteitä, jotta keskustaa halkovat vanhat kulkuväylät ja puistoalueet säästyivät kaupunkilaisten käyttöön.
Satamaradan rakennustyö (1891–94) toivat Helsinkiin paitsi ääntä ja kiinnostavaa seurattavaa, myös runsaasti työtä. Monet kaupunkilaiset näkivät nyt ensimmäisen kerran käytettävän monia uusia koneita, kuten kraaneja eli nostureita.
Satamaradan myötä Helsingin satama ei ollut enää yksi fyysinen paikka, vaan satamia oli lukuisia. Monet uudet paikat, kuten syrjäinen Katajanokka, tulivat osaksi rakennettua kaupunkia. Sinne valmistui myös vuonna 1901 tiloiltaan suuri ja ajanmukainen tulli- ja pakkahuone. Länsisatamasta muotoutui hiilisatama, joka ihmisten mielikuvissa täyttyi nokisista kasvoista, poliiseista ja ronskeista satamajätkistä. Jätkäsaaren satamaradan laajennus oli toiminnassa jo vuodesta 1916 lähtien, ja sataman rakennustyöt valmistuivat 1920-luvun alkupuolella.
Valmistuneena satamarata kuului kaupunkilaisten jokapäiväiseen elämään hyvin konkreettisesti. Sen kautta oikaistiin, vaaroista välittämättä, ja kivihiilikuormista napattiin pudonneita hiilenpaloja omaan käyttöön. Satamat ja niihin raiteita pitkin kulkevat junat olivat jokapäiväinen näky ja keskeinen osa kaupungin ääni- ja aistimaailmaa. Purettunakin teollistumisen mukanaan tuoma satamarata on edelleen 2000-luvulla osa kaupunkilaisten arjen verkostoja pyöräteineen ja kulkureitteineen.
