Ensimäinen alus satamaan tuli viime keskiviikkona iltapuolella heikon ja rakoisen jään poikki, Revelistä, täynnä appelsiiniä ja sitroonia. …. Lauantaina tuli jo koko höyrylaiva Revalista ja toinen vei väkeä eilen Tukholiin, kruunaamisen juhlaan. – Jäätä ei näy yhtään. Ilma lämmin ja kirkas. (Suomen julkisia sanoma 30.4.1860)

Huhtikuun saapuessa tarttuivat helsinkiläiset uudella innolla sanomalehtiin nähdäkseen, joko laivoja kohta olisi odotettavissa – etenkin jos talvi oli ollut kylmä, meri jäässä ja satama talviunilla. Ennen talvimerenkulun mahdollistumista satamat elivät vuodenkierron mukaan. Kevät merkitsi paitsi säiden lämpenemistä, myös kaikenlaisten talven yli odotettujen herkkujen ja tavaroiden saapumista kaupunkiin. Lehdet uutisoivatkin ahkerasti niin jäätilanteesta kuin ensimmäisistä laivahavainnoista. 

Ensimmäisiä yrityksiä pitää satamaa auki myös talvella koettiin jo 1890-luvulla, kun Helsinkiin saapui ensimmäinen jäänmurtaja – nimeltään Murtaja. Hanko oli tuolloin virallinen talvisatama, mutta Murtajan kotipaikka oli kuitenkin Helsinki, ja kaupunkilaiset saivat usein ihmetellä sen verkkaista menoa. Asian merkittävyyttä korostaa, että kuulun suomalaissyntyisen tutkimusmatkailijan A. E. Nordenskiöldin kerrottiin osallistuneen tämän ensimmäisen jäänmurtajan koematkalle.

Murtajan saapuminen Tukholmasta Berglundin konepajalta Helsinkiin huhtikuun toisena päivänä 1890 oli suuri tapahtuma. Koska lehdet olivat tiedottaneet sen lähtöajan välietapilta Hangosta, olivat kaupunkilaiset sankoin joukoin tuota uuden aikakauden ihmettä vastaanottamassa. Tähtitorninmäellä ja satamassa kävi kuhina, kun helsinkiläiset odottivat ”merihirviön” saapumista. Ihmetyksellä seurattiin, kuinka Murtaja noin vain ylitti paksun jääkentän hämmästyttäen katsojat ”sillä rytinällä ja paukkeella, mikä kuului jään murskautuessa laivan keveän keulan alla.” Tämän jälkeen Murtaja kävi vielä Sörnäisten satamassa murtamassa näytösluonteisesti paksumpaa jäätä.

Murtajan tulo osui vuosiin, jolloin satamalaitos koki suuria kasvun vuosia. Tuota ensimmäistä jäänsärkijää seurasi pian moni muukin merten ”muhkea, rautainen möhkäle”, kuten joku ensimäistä murtajaa kuvasi. Vuosisadan vaihteen tienoilla nähtiin samassa vielä Sampo (1898), ja seuraavaksi Tarmo (1907). 

Ensimmäinen vain Helsingissä toiminut satamajäänmurtaja oli vuonna 1922 vuokrattu Mercator, ja pian ostettiin oma nimeltään Hercules. 1930-luvun lopulla saapui Otso. Vuonna 1925 Jääkarhu -niminen murtaja mahdollisti joinakin talvina sataman auki pidon, mutta varsinaiset talvisatamat olivat vielä Hanko ja Turku.

Takaisin aikajanalle