Aikojen muuttuminen näkyi ensimmäisenä Eteläsatamassa. Ensimmäiset uuden ajan autolautat saapuivat osaksi Helsingin maisemaa jo 1960-luvun lopulla ja ympärivuotinen säännöllinen matkustajaliikenne käynnistyi vuonna 1972.

Eteläsataman pitkäaikaisista toimijoista Viking Line aloitti liikennöinnin 1974 ja Silja Line seurasi perässä vuonna 1976. Saman vuosikymmenen aikana suurten autolauttojen tarjontaa täydensi vielä vuonna 1977 liikennöinnin aloittanut Finnjet.

Helsingistä kulki näin jo 1970-luvulla säännöllinen matkustajaliikenne Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Travemündeen. Kesäkuukausina laivat veivät myös Tallinnaan, Leningradiin, Sliteen, Rönneen, Lontooseen ja Le Havreen. 

Merkittävä osa matkustajaliikenteestä kulki kuitenkin Tukholmaan. Tultaessa 1980-luvulle Siljan ja Vikingin matkustaja-aluksiin mahtui jo toista tuhatta matkustajaa kerrallaan. Ne olivat uuden ajan uivia viihdekeskuksia, joiden matkustajista yhä useampi ei varsinaisesti ollut matkalla minnekään vaan oli saapunut nimenomaan risteilemään. Samaan aikaan autolautoilla oli myös oma merkittävä roolinsa Helsingin ja Tukholman välisessä säännöllisessä rahtiliikenteessä.

Samalla matkustajaliikenteen käyttöön osoitettuja tilat laajenivat, kun Olympiaterminaalin lisäksi myös entisiä varastorakennuksia uudistettiin matkustajaterminaaleiksi.  Jo 1980-luvulle tultaessa Eteläsatama oli jakautunut niin, että Siljan laivat lähtivät Olympiaterminaalista ja Viking, Finnjet sekä kesäkauden risteilyalukset Katajanokalta.

Samaan murroskauteen ajoittui myös perinteisen rahtiliikenteen väistyminen ensin Olympialaiturin yhteydestä ja sitten myös Katajanokalta. Vaikka nosturien ja rahtaajien aika näin päättyi, ei rahtiliikenne loppunut kokonaan, vaan uuden ajan autolauttojen mukana kulki myös merkittävää rekkaliikennettä.

Viron matkustajaliikenne oli alkanut jo 1960-luvulla, mutta varsinaisen massaliikenteen aikakausi alkoi vasta Viron saatua itsenäisyytensä takaisin vuonna 1991. Matkustajamäärien kasvu oli 1990-luvulla huimaa ja alusten sekä vuorojen määrä moninkertaistui. Tallinnaan liikennöitiin useammalla autolautalla sekä kesäkausilla myös kantosiipialuksin. Tultaessa 1990-luvun puoliväliin Helsingin ja Tallinnan välinen matkustajamäärä oli jo melkein viiden miljoonan luvuissa.

Oma lukunsa oli 1990-luvun alkupuolelta lisääntynyt risteilyalusliikenne. Pietarin avautuminen toi suuria risteilyaluksia Suomenlahdelle ja näin myös Helsinki sai osansa liikenteestä. 1990-luvun alkuvuosina Helsingissä vieraili vuosittain satakunta risteilyalusta kesäisin.

Kun vielä vuonna 1971 Helsingin sataman kautta oli matkustanut 355 992 matkustajaa,  ylitettiin miljoonan vuosittaisen matkustajan raja jo vuonna 1975. Vauhti kiihtyi entisestään vuosisadan loppua kohden. Kahden miljoonan matkustajan raja ylitettiin vuonna 1984 ja kolmen miljoonan vuonna 1989. Vuosisadan lopulla matkustajia oli vuosittain jo yli kahdeksan miljoonaa.

Matkustajaliikenteen kasvun seurauksena Etelä-Sataman rajat tulivat vastaan, joten osa Tallinnan liikenteestä siirtyi jo 1990-luvun puolivälissä Länsisatamaan.

Kaupungin eri satamien työnjako alkoi vähitellen eriytyä entisestään. Eteläsatamasta tuli aiempaa selvemmin suurten matkustajalaivojen satama. Alun perin autolauttojen satamaksi oli mietitty Sompasaarta, mutta lauttojen kehitys mahdollisti matkustajaliikenteen jatkamisen perinteisessä Eteläsatamassa.

Takaisin aikajanalle