
Satamatunnelin liikennejärjestelyt
Satamatunnelin myötä satamaliikenteen häiriöttömyys ja Länsisataman saavutettavuus paranevat. Tunneli vähentää myös liikennemelua ja parantaa Jätkäsaaren liikenneturvallisuutta.
Satamatunnelin rakentamisessa tärkeintä on, että se on liikenteelle turvallinen ja toimii haastavissakin keliolosuhteissa. Tunnelin rakentamisen aikana alueella tulee kuitenkin olemaan väliaikaisia liikennejärjestelyjä.
Rekat ohjataan muun katuverkon ohi suoraan Länsiväylälle.
Satamaliikenne kaupungin keskustassa vähenee
Kun satamatunneli valmistuu, vähenee satamaan liittyvä liikenne Helsingin keskustassa merkittävästi. Tallinnan laivojen siirtyessä Länsisatamaan, jää Katajanokalle vain Tukholman laivaliikenne. Tämä vähentää satamaan liittyvää liikennettä keskustassa noin 75 %, koska Tallinnan liikenteen automäärät ovat merkittävästi Tukholman liikennettä isommat.
Tukholmaan kulkevan matkustaja-autolauttaliikenteen keskittyminen Katajanokalle poistaa satamaan liittyvän raskaan liikenteen Eteläsatamasta lähes kokonaan. Niinpä vaikka satamatunnelin suurimmat liikennehyödyt ovatkin Jätkäsaaressa, avaa se mahdollisuuksia myös keskustan liikenteen kehittämiseen.

Satamatunneli vähentää satamaan liittyvää liikennettä keskustassa jopa 75 %.
Satamatunnelin pohjoisen suuaukon liikennejärjestelyt
Satamatunnelin pohjoinen suuaukko sijoittuu Ilmarisen talon pohjoispuolelle Lapinlahden puiston reunaan, josta se yhdistyy Länsiväylään. Kaikki satamasta poistuva rekkaliikenne liittyy tulevaisuudessa tunnelista Länsiväylään erillisellä rampilla. Myös henkilöautot voivat käyttää samaa ramppia, mutta niille tulee lisäksi toinen mahdollinen kulkuyhteys, joka yhtyy Salmisaarenkadun kautta muuhun katuverkkoon ja mahdollistaa kulun esimerkiksi Ruoholahteen ja keskustaan. Rekat ohjataan muun katuverkon ohi suoraan Länsiväylälle.

Satamatunnelin pohjoisen suuaukon läheiset kevyen liikenteen kulkuyhteydet säilyvät vähintään nykykuntoisina ja osaa myös parannetaan. Esimerkiksi Ilmarisen talon viereinen pyöräilyväylä levenee ja sen pinnoite uusitaan. Kaupunki myös suunnittelee satamatunnelin yhteyteen pyöräilyyn tarkoitetun baanan rakentamista.
Tunnelin rakentamisen aikana kevyen liikenteen kulkuyhteyksillä tulee olemaan poikkeusjärjestelyjä, joista aiheutuu väliaikaista haittaa. Niistä tiedotetaan hyvissä ajoin.


Satamatunnelin eteläisen suuaukon liikennejärjestelyt
Satamatunnelin eteläinen suuaukko tulee sijaitsemaan satama-alueella ja asettuu tulevan Merikeskuksen alle. Kaikki siihen liittyvät lopulliset liikennejärjestelyt rajoittuvat satama-alueelle.
Satamatunnelin vaikutukset Jätkäsaaren liikenteeseen
Satamatunneli parantaa merkittävästi Jätkäsaaren liikennetilannetta. Merkittävin vaikutus on se, että satamaan liittyvä raskas liikenne poistuu Jätkäsaaren katuverkosta. Länsisatamaan on arvioitu kulkevan 2030-luvulla noin 1000 rekkaa vuorokaudessa. Lisäksi Jätkäsaaren asuinaluetta halkovalta Länsisatamankadulta poistuu tunnelin myötä merkittävä osa sataman liikenteestä. Tämä vähentää liikennemelua ja liikenteen päästöjä sekä parantaa alueen liikenneturvallisuutta.
Lisäksi satamatunnelilla on positiivisia vaikutuksia myös Tyynenmerenkadun ja Jätkäsaarenlaiturin liikenteeseen, koska niiden kuormitus kevenee merkittävästi erityisesti aamu- ja iltaruuhkan aikaan.
Satamatunnelin vaikutukset Lauttasaaren liikenteeseen
Lauttasaaren liikennejärjestelyt säilyvät muuten ennallaan, mutta ainoastaan Länsiväylälle liityttäessä tulee kaistamuutoksia. Lauttasaaressa sijaitsevan Lemissaaren liittymän ja Länsiväylän pään välillä on jatkossa kolme kaistaa Espoon suuntaan ja kaksi Helsinkiin. Nykyisin kaistatasapaino on toisin päin. Kaistamuutoksia on suunniteltu 2030-luvun alkuun. Muutostyöt kestävät arviolta vuoden.
